19 Sep

Camping, ceremonies and cultural collisions

International Study and Friendship Camp was arranged in Austria. Participants spoke 20 different languages. Photo: Yannika Rönnqvist and Sofia Sarkava

 

Annually for two weeks in mid-July, the Austrian Red Cross arranges an International Study and Friendship Camp in a small city of Langenlois in lower Austria. Around 50 young people from all over the world gather for the camp’s workshops and programs every year. Every participating country usually sends two delegates, aged between 16 and 23.

 

THIS year Finland’s delegates were Yannika Rönnqvist, 16, from Vaasa and Sofia Sarkava, 21, currently studying in Kuopio. The camp was held in a boarding school owned by a local gardening school, with vast views of the surrounding town and fields of sunflowers and grapes. The lush vegetation was a testament to Austrian summer’s Finn-searing 30°C temperatures.

– I wanted to come to this camp because I wanted to meet new people and learn more about the International Red Cross. Because of my panic-disorder, it’s really hard for me sometimes to get out of the house, so these kinds of experiences help me to heal, Sarkava says.

– I have always been a person that likes to challenge myself and experience new things. So I saw this as a great opportunity to get to travel and meet new people from all around the world, Rönnqvist adds.

Even with 20 different languages spoken, cultural differences were surprisingly low-key. They were most evident when cooking: most participants were quite happy to taste their dishes with the same spoon they then used for stirring, that being something unthinkable for hygiene-conscious Finns.

There were also more somber moments.

– At the end of the first week, me and my Ukrainian roommate were chatting on her bed. We started to talk about salaries and price differences in different countries, and I asked her what the average monthly salary was in Ukraine. I would never have thought that it was so little. In that moment I think I realised how unfair our world is, Rönnqvist says.

Both Rönnqvist and Sarkava agree that one of the the climactic points of the camp was the Festival of the Nations, a closing ceremony of the camp where people from different countries showcase their nationalities.

– Performing is something I love, so this was perfect for me! I got a chance to dance and sing, and to meet even more awesome people! Sarkava tells.

 

Video credits: Yannika Rönnqvist and Sofia Sarkava, Music: We Are One by Vexento

 

What tips would you give for traveling?

Sarkava has an immediate answer.

– If you go to this camp, be open-minded. Remember to smile and enjoy. Live in the moment!

– Looking back, I realised that there was a lot of people that I didn’t really talk to that much. I regret that, although two weeks is too little time to get to know about 50 people. Don’t hesitate talking with everyone. You are only going to experience this once in a lifetime, Rönnqvist concludes.

 

Text: Tapio Pellinen

07 Sep

Valmius äärisääilmiöihin syntyy yhteistyöllä – onko sateisella suvella ja kesämyrskyillä yhteys ilmastonmuutokseen?

Yhteiskuntapolitiikan professori Marja Järvelä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut kestävää kehitystä, kuluttamista ja elämäntapoja. Järvelä on mukana 15 huippututkijan muodostamassa ilmastopaneelissa, joka muun muassa antaa suosituksia hallituksen ilmastopoliittiseen päätöksentekoon. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Tyrskyjä Helsingin Kauppatorilla, myrskyjä koko maassa – sään ääri-ilmiöt muistuttavat ilmaston lämpenemisestä. Suomi on ottanut oikean suunnan ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, mutta ilmiöön sopeutumisessa riittää vielä työsarkaa.

 

ELOKUINEN iltapäivä Jyväskylässä on syksyisen harmaa. Ilmastopanelisti Marja Järvelä saapuu tapaamispaikalle sateenvarjoaan ravistellen. Kevyistä säähän liittyvistä keskustelunavauksista päästään näppärästi painavan aiheen äärelle. Onko sateisella suvella ja loppukesän myrskyuutisilla suora yhteys ilmastonmuutokseen?

– Yksittäisestä myrskystä tai kesästä on mahdotonta sanoa. Yleinen käsitys on se, että sään ääri-ilmiöt, esimerkiksi myrskyt ja kovat tuulet, ovat todennäköisempiä ilmastonmuutoksen myötä. Myös tämän kesän säät ovat havainnollistaneet sitä, mitä asiantuntijoiden ennusteissa on painotettu, Järvelä perustelee.

 

KANSALLISESSA politiikassaan Suomi on jo topakasti liikkeellä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Järvelä kuitenkin muistuttaa, että Pariisin ilmastosopimuksessa asetettuihin tavoitteisiin on vielä matkaa. Myös muutokseen sopeutumisessa riittää työtä. Yhteiskuntien pitää Järvelän mukaan jatkossakin varautua sään ääri-ilmiöihin. Houstonin elo-syyskuun tulvat muistuttavat kaupunkien infrastruktuurin tärkeydestä.  

– Isoissa kaupungeissa rakennetaan maan alle, mutta ei mietitä, mitä tehdään tulvan sattuessa. Myös Helsingissä maanalaiset rakennustyöt ovat herättäneet keskustelua. Laineet ovat jo lyöneet Kauppatorille, ja katujen kastuminen voi yleistyä jatkossakin. Olen hiukan hämmästellyt, miksi Helsingin merenranta-alueet ovat niin haluttuja ja täyteen rakennettuja, Järvelä sanoo ja pudistaa päätään.

Maantieteellisesti Suomi on onnellisemmassa asemassa kuin Yhdysvaltojen Texas tai Keski-Eurooppa isoine jokineen. Järvelä pitää Houstonin kaltaista katastrofia epätodennäköisenä Suomessa. On kuitenkin ilmeistä, että tulevaisuudessa Suomen tulvimisalueet laajenevat ja kellarit täyttyvät vedestä entistä herkemmin.

 

SÄÄN ääri-ilmiöt työllistävät myös vapaaehtoisia. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa voi aktivoitua esimerkiksi myrskyjen ja tulvien takia. Vapaaehtoiset öljyntorjunnassa -hanke puolestaan kouluttaa vapaaehtoisia öljyonnettomuuksien varalle.

– Olemme käyneet keskustelua pelastustoimen kanssa siitä, miten vapaaehtoisia voisi käyttää voimavarana pelastustöissä. On entistä tärkeämpää löytää sopiva yhteistyökuvio pelastuslaitoksen ja meidän välille, sillä ilmaston muuttumisen myötä on odotettavissa, että tulvia ja myrskyjä tulee enemmän kuin aiemmin, Vapepan valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen kertoo puhelimitse.

Vapepan toiminta käynnistyy, kun viranomainen esittää pyynnön. Veikkolaisen mukaan Vapepassa ei ole vielä nostettu valmiutta ilmastonmuutoksen vuoksi, vaikka ilmiö näkyy pelastuspalvelun toiminnassa.

– Esimerkiksi Itä-Suomessa on harjoiteltu energiakatkoksiin varautumista.  On myös pohdittu, miten haavoittuvassa asemassa olevat vanhukset voisivat saada apua vapaaehtoisilta. Avauksia on siis jo tehty ja tarpeen mukaan nostamme valmiutta, Veikkolainen kertoo.

 

KANSALLISEN valmiuden rakentaminen ja ylläpitäminen vaativat ponnisteluja. Ilmastopanelisti Järvelän mukaan toivoa on, kunhan yhteiskunnan kaikki osapuolet saadaan mukaan talkoisiin.

– Ei voi sanoa, että Suomen valmiudet ilmastonmuutokseen olisivat suuret, sillä valmiuden rakentaminen ei ole ollut esillä kovin vakavasti. Oma käsitykseni kuitenkin on, että olemme keskimääräisesti turvallisuushakuisia ja varaudumme myös poikkeustiloihin. Sen kulttuurin päälle on hyvä rakentaa lisää ilmastoon ja äärisääilmiöön liittyvää valmiutta, Järvelä summaa ja suuntaa tihkusateeseen.

 

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

31 Aug

Kenttäsairaala on kuin legokaupunki, jossa tehdään avustustyötä vuorokauden ympäri

 

Kun maanjäristys tekee tuhojaan tai aseellinen konflikti leimahtaa, ihmiset tarvitsevat apua välittömästi. Jos maan omat voimavarat eivät riitä, kansainvälinen Punainen Risti voi tuoda kenttäsairaalan hädän keskelle.

 

KUN TUORE KRIISI vaatii toimintaa, ensimmäisenä paikalle lähetetään lääkinnällistä apua, jotta loukkaantuneita voidaan hoitaa ja paikallista perusterveydenhuoltoa tukea. Lääkinnälliseen käyttöön Punaisella Ristillä on kahdentyyppisiä katastrofivalmiusyksikköjä: terveysasemia ja sairaaloita.

– Terveysasema on auki päiväsaikaan, ja siellä tarjotaan perinteistä vastaanottoa poliklinikalla. Kenttäsairaalassa eri yksiköt, kuten leikkaussali, laboratorio, röntgen ja vuodeosasto, toimivat usein ympäri vuorokauden, Punaisen Ristin Tampereen logistiikkakeskuksessa ERU- eli Emergency Response Unit -suunnittelijana työskentelevä Jari Koiranen kertoo.

Kriisioloissa pyritään siihen, että paikallinen terveydenhuolto pääsisi mahdollisimman pian jaloilleen katastrofin jälkeen. Akuuttien hoitotoimenpiteiden lisäksi paikallisille tarjotaan perusterveydenhuollon palveluja. Vaikka kyseessä on kenttäsairaala, esimerkiksi hygieniasta ja steriileistä leikkausolosuhteista pidetään huolta samalla tavalla kuin suomalaisessa keskussairaalassa. Lääkinnälliset yksiköt tulevat paikalle silloin, kun avuntarve on jo olemassa, joten niiden pitää pystyä toimimaan välittömästi.

– Katastrofin sattuessa potilastulva on väistämätön, ja useimmiten ensimmäiset potilaat odottavat vuoroaan jo ennen kuin kenttäsairaala on edes kunnolla pystyssä. Onneksi perusterveydenhuollon klinikalle pystytään ottamaan potilaita jo muutaman tunnin sisällä rakentamisen aloittamisesta ja jatkamaan rakennustöitä samaan aikaan. Kokonaisuudessaan klinikka on toimintakykyinen noin vuorokaudessa, katastrofiterveydenhuollon suunnittelija Johanna Arvo kuvailee.

SUOMESSA KANSAINVÄLISTÄ auttamisvalmiutta pitää yllä Punaisen Ristin logistiikkakeskus Tampereella. Keskus hankkii katastrofiapu- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin tarvittavat varusteet ja pitää huolta avustustarvikkeiden varastoinnista, pakkauksesta ja kuljetuksesta. Samalla se huolehtii kotimaan valmiusvarastosta katastrofien varalta ja varmistaa, että katastrofivalmiusyksiköt ovat lähtövalmiina kansainvälisiä komennuksia varten.

– Olemme koko ajan valmiustilassa siltä varalta, että avunpyyntö tulee. Varusteita olemme hankkineet etukäteen varastoon, koska apua voidaan tarvita joskus hyvinkin pikaisesti. Pystymme toimittamaan tarpeellisia varusteita kohteeseen kolmessa vuorokaudessa pyynnön vastaanottamisen jälkeen, logistiikkakeskuksen Koiranen sanoo.

Näin paljon tavaraa kenttäsairaalan pystyttämiseen tarvittiin vuonna 2001. Määränpää oli Bjuhin kaupunki Intian maanjäristysalueella. Kuva: Jyrki Luukkonen

 

Nopeimmillaan uudenlainen evakuointisairaala on kahden tunnin kuluttua hälytyksestä Tampere-Pirkkalan lentokentällä tai neljän tunnin kuluttua Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Avustuskohteeseen lähetetään tärkeitä tavaroita ja hyödykkeitä laidasta laitaan: esimerkiksi vuonna 2015 Suomen Punainen Risti toimitti materiaaliapuna ulkomaille muun muassa huopia, pressuja, telttoja, hygieniatarvikkeita, saippuaa ja ruokaa yhteensä 1 525 260 kiloa kaikkiaan 15 maahan.

KATASTROFITILANNETTA VARTEN suunniteltu katastrofivalmiusyksikkö koostuu koulutetusta työvoimasta ja erilaisista varustemoduuleista. Yksiköt rakennetaan mahdollisimman itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, sillä kriisikohteissa on yleensä pulaa monista perusasioista. Materiaalien ja varusteiden osalta yksiköt pystyvät olemaan täysin omavaraisia kuukauden ajan.

Puhdas vesi on elintärkeää, ja siksi yksiköillä on mukanaan aina omat välineet veden puhdistamiseen. Lisäksi tarvitaan polttoainetta generaattoreiden pyörittämiseen ja ajoneuvoilla kulkemiseen.

– Pisimmillään yksiköt toimivat kohteessa neljä kuukautta, jonka jälkeen paikalliset koulutetaan ottamaan ne omaan käyttöönsä. Materiaalit jäävät lahjoituksena maahan, jotta niitä voidaan hyödyntää edelleen, Koiranen sanoo.

Riitta Mäki-Vaurio toimi sairaanhoitajana Punaisen Ristin kenttäsairaalassa Haitin maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010. Kuva: Lasse Kylänpää

 

Jotta kenttäsairaala saadaan nopeasti pystyyn ja toimimaan kunnolla, tarvitaan lääkäreiden ja sairaanhoitajien lisäksi paljon muita eri alojen ammattilaisia, kuten it-alan asiantuntijoita, tiedottajia, tulkkeja ja taloushallinnon ammattilaisia.

– Kenttäsairaalan pystyttäminen on kuin legokaupungin rakentamista. Eri moduuleita voidaan yhdistellä erilaisiin tarpeisiin, joten se on muuntautumiskykyinen kokonaisuus. Jotta kaikki sujuu kuin rasvattu, tarvitaan esimerkiksi osaavia teknikkoja huolehtimaan siitä, että rakenteet ja varusteet ovat kunnossa ja että sähköä ja puhdasta vettä on saatavilla koko ajan riittävästi, Arvo tähdentää.

Perusterveydenhuoltoon ja sairaalatoimintaan keskittyvien katastrofivalmiusyksikköjen lisäksi on olemassa myös monia muita nopean avustustoiminnan yksiköitä, kuten logistiikkaan, viestintään ja sanitaatioon keskittyviä kokonaisuuksia.

KRIISIKOHTEESSA kaikki on mahdollista: koskaan ei voi olla varma, millaisiin tilanteisiin ulkomaankomennuksella päätyy. Avustuskohteessa käytettävissä on usein tavallista vähemmän voimavaroja, eikä kaikkea apua pystytä järjestämään kuten normaaliolosuhteissa.

Toisinaan avustustyö voi alkaa saman tien, kun katastrofivalmiusyksikkö saapuu kohteeseen. Näin kävi Jari Koiraselle vuoden 2004 lopussa Intian valtameren tsunamin jälkeen: ensimmäiset hoitotoimenpiteet tehtiin jo Sri Lankassa paikallisen sairaalan aulassa.

– Avustuskohteessa tehdään pitkää päivää eikä vapaapäiviä juuri ole. Koska avuntarve on valtava, joskus riittämättömyyden tunne ihmisten hädän keskellä lyö vasten kasvoja. Toisaalta onnistumisen kokemukset ja ihmisten ilo palkitsevat. Suurimpia sankareita ovat paikalliset ihmiset, jotka katastrofinkin yllättäessä pystyvät selviytymään ja jatkamaan jälleen elämäänsä, Koiranen kertoo.

Muun muassa Nepalin maanjäristyksen jälkimainingeissa sekä Sierra Leonen Ebola-epidemian ja Kreikan pakolaiskriisin keskellä sairaanhoitajana työskennellyt Johanna Arvo pitää tärkeänä sopeutumiskykyä nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Vaikka työ katastrofin murjomassa kohteessa on ammatillisesti haastavaa, on se myös oppimisen paikka avustustyöntekijälle. Arvo kuvailee kokemuksiaan Koirasen tavoin raskaiksi, mutta samalla antoisiksi.

– Vaikka työ on välillä äärimmäisen raskasta, saa siitä olla myös valtavan kiitollinen. Elämän realiteetit tulevat aivan eri tavalla silmien eteen, ja yleensä sitä tulee aika paljon nöyrempänä komennuksen jälkeen takaisin Suomeen.

Suomen ja Saksan Punaiset Ristit lähettivät Haitiin Carrefourin kaupunkiin kirurgisen kenttäsairaalan maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010. Kuva: Ari Räsänen

 

Tulisiko sinusta uusi kansainvälisen avun työntekijä? Lue lisää: https://www.punainenristi.fi/tyomme-maailmalla/kansainvalisen-avun-tyontekijaksi

Teksti: Nelli Miettinen

17 Aug

Tulee, kun on tullakseen: Indonesiassa maanjäristyksiä ei surra etukäteen

Yrittäjä Mahruf joutuu ottamaan majatalonsa rakenteissa huomioon maanjäristysten mahdollisuuden. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Kaakkois-Aasiassa Pienillä Sundasaarilla luonto muistuttaa mahdistaan jatkuvasti, sillä seutu sijaitsee mannerlaattojen kohtaamispaikalla. Kolme indonesialaista avaa arkeaan järistysten maassa.

 

LOPUTON MERI ympäröi Gili Menon saarta ja sen leppoisaa elämäntyyliä. Indonesialle kuuluvalla, alle kahden neliökilometrin kokoisella saarella ei liiku lainkaan moottoriajoneuvoja. Hiljaisuuden rikkoo satunnainen vasaran pauke.

– Aloitin bungalow-bisneksen kolme vuotta sitten. Tämän uusimman talon pitäisi valmistua alkusyksystä, omistaja Mahruf sanoo ja viittaa kohti laajennustyömaata, jossa huhkitaan useamman miehen voimin helteestä huolimatta.

Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat Indonesiassa tavallisia. Mahruf kertoo, ettei juurikaan hätkähdä luonnon oikutteluja, mutta ottaa luonnon ja sääolosuhteet huomioon rakentaessaan. Katto tehdään ennemmin tiilistä kuin helposti tuulen mukaan lähtevästä pellistä, ja laastia sekoittaessaan mies kiinnittää erityistä huomiota raaka-aineiden oikeaan suhteeseen.

– Rautaa en käytä kovin mielelläni, sillä suolainen meri-ilma ruostuttaa sen hetkessä. Bambu on rakennusaineena elastista, ja sillä vahvistamme rakenteita. Taloni ovat vahvaa tekoa, Mahruf vakuuttaa iloisesti. 

Rappaustöitä rakennustyömaalla Gili Menolla. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

JA SYYTÄ ON OLLAKIN. Tuhannet indonesialaiset kodit tuhoutuivat tai joutuivat koville, kun joulukuun 2004 surullisenkuuluisa maanjäristys tsunameineen iski etunenässä Sumatran saaren pohjoisosaan. Sittemmin maassa on koettu lukuisia voimakkaita 6–8 magnitudin järistyksiä. Myös lievemmät järistykset ovat yleisiä.

Lombokin saarella Mataramin kaupungissa hotelliyrittäjänä toimiva Arya Tatontos arvioi maan järisevän saarella noin kolme kertaa vuodessa. Mies aavistelee, että tulevaisuus tuo tullessaan ongelmia myös hänen kotiinsa.

– Kun iso rekka ajaa talon ohi, ikkunat alkavat helistä. Niin ei ole käynyt aiemmin, joten maan sisällä on varmasti tapahtunut muutoksia. Uskon, että maaperän rakenteet ovat rikki, ja jotakin tapahtuu pian, Arya Tatontos sanoo vakavana.

Lombokilainen hotelliyrittäjä Arya Tatontos on huolissaan Indonesian katastrofivalmiudesta.

 

Isoimmilla saarilla katastrofeihin varautuminen näkyy rantojen tuntumiin pystytettyinä tsunamivaroituskyltteinä, jotka osoittavat hätäpoistumissuunnan. Arya Tatontos näkee turvallisuusasioissa petrattavaa.

– Suoraan sanottuna uskon, että kyltit ovat vain hallituksen tapa näyttää turisteille, että asiaa on ajateltu. Erityisesti maaseudulla paikalliset eivät tiedä, miten toimia, kun maanjäristys tulee. Nykyään hallitus järjestää turvallisuuskoulutuksia, joihin osallistuu edustaja kustakin kylästä. Ongelmallista on se, ettei voida olla varmoja, saavatko myös loput kyläläiset koulutuksen, mies harmittelee.

Tsunamivaroituskyltti Balian Beachilla osoittaa hätäpoistumissuunnan. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

BALIN MAASEUDULLA, Tabananin alueella kanat kulkevat pihamailla peräjälkeä tasaiseen tahtiin kotkottaen. Välillä kukko kiekaisee kuin parvea komentaen. Nengah Wedayasan vaatimattomassa tienvarsikioskissa muukalainen otetaan vastaan lämpimästi. Pihapiiriä koristaa balilaiseen tapaan kotitemppeli, jossa rukoillaan ja kunnioitetaan hindujumalia. Maanjäristyksistä kysyminen saa hämmästyksen nousemaan yrittäjän kasvoille.

– Paikalliset eivät hätkähdä järistyksiä, sillä ne ovat osa luontoa. Tärkeintä on balanssi ihmisen ja jumalan välillä, mies hymyilee. 

Nengah Wedayasa (vas.) perheineen omistaa kioskin Balin maaseudulla. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Nengah Wedayasa on kokenut elämässään useita järistyksiä. Peruskouluajoiltaan vuodelta 1976 hän muistaa Balin tuhoisan järistyksen, joka rikkoi seudun kylät ja talot. Viimeksi maa järisi maltillisesti muutamia viikkoja takaperin.

– Mutta emme me täällä maaseudulla oikeastaan varaudu maanjäristyksiin, eikä meillä ole modernia varoitusjärjestelmää, hän sanoo päätään pudistellen.

Tosiasiassa vuoden 2004 tuhoisan tsunamin jälkeen Intian valtamerellä otettiin käyttöön tsunamivaroitusjärjestelmä, ja myös Indonesia sai kansalliset varoituskeskuksensa. Järjestelmä ei kuitenkaan ollut vielä toiminnassa pari vuotta myöhemmin, kun seuraava tsunami iski Javan saarella sijaitsevaan Pangandaranin kaupunkiin. Tiedon saaminen riittävän nopeasti varoitusjärjestelmästä asukkaille on yhä vaikeaa, sillä Indonesia koostuu noin 13 000 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja.

Indonesian maaseudulla kukot ja kanat kulkevat vapaina pörhistelemään. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

LOMBOKILAINEN HOTELLIYRITTÄJÄ Arya Tatontos ei siis ole väärässä ilmaistessaan huolensa maan ja sen asukkaiden katastrofivalmiudesta. Paikalliset ottavat luonnon ja sen ilmiöt vastaan sellaisenaan, etukäteen suuremmin surematta.

Pelottavien kokemusten yhteydessä uskonto ja paikallinen kulttuuri uskomuksineen voivat auttaa käsittelemään tapahtunutta. Maanjäristyksien yhteydessä ihmiset juoksevat ulos taloistaan ja alkavat pitää kadulla ääntä. Silloin huudetaan indonesiaksi hidup, joka tarkoittaa elävää ja elossa olemista, kiitetään jumalaa elämästä ja soitetaan kentongan-rumpua.

– Ideana on se, että ihmiset saavat tiedon siitä, että jotain on tapahtunut, Arya Tatontos selventää.

Balilaiset valmistelevat tarjottavia hindujumalille. Islam on Indonesian pääuskonto, mutta 93 prosenttia Balin väestöstä on hinduja. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Maanjäristyksiin liittyy myös paikallisia uskomuksia. Järistyksen läpikäyneistä kananmunista ei anneta kuoriutua kanoja, sillä uskomusten mukaan järistys pilaa munat. Myös raskaana olevien naisten syntymättömien lasten uskotaan olevan vaarassa.

– Odottavien äitien pitää tehdä taikoja, muun muassa poistaa riisinjyvistä kuoria lapsen pelastamiseksi. Myös oma vaimoni oli raskaana vuoden 2004 järistyksen aikaan, mies muistelee.

Kotona ei kuitenkaan ryhdytty poppakonsteihin, ja myöhemmin perhe täydentyi terveellä lapsella. Arya Tatontos arvelee, että todellisuudessa järistyksen aiheuttamat loukkaantumiset ja shokki ovat niitä syitä, jotka voivat vahingoittaa syntymätöntä lasta.

– Itse uskon, että näissä asioissa on kyse ennemminkin tieteestä kuin siitä, että jumala olisi vihainen, hän järkeilee ja hymyilee.

Teksti: Ulriikka Myöhänen