24 May

Suomen Punaisen Ristin nuoret saivat äänensä kuuluviin – sukupuolen moninaisuus huomioidaan jatkossa paremmin

Suomen Punaisen Ristin nuorisojäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa järjestön toimintaan ja saada aikaan uudistuksia. Kuva: Kaisa Sirén, SPR

 

Suomen Punaisen Ristin hallitus on hyväksynyt aloitteen sukupuolten moninaisuuden paremmasta huomioinnista järjestön työssä.

 

Aloite sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta on perusteltu. Hallitus edellyttää, että sukupuolen moninaisuutta kunnioitetaan järjestömme kaikessa toiminnassa, kommentoi SPR:n hallitus nuorten vuosikokouksessa laadittua aloitetta.

Järjestö aikoo jatkossa kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, ettei sukupuolta esitetä kaksinapaisesti. Hallitus toteaa, että esimerkiksi tapahtumailmoittautumisiin käytettävien sähköisten kaavakkeiden kohdalla selvitetään, onko mahdollista lisätä sukupuolen kohdalle kolmas vaihtoehto miehen ja naisen rinnalle. Lisäksi sukupuolen moninaisuus otetaan huomioon myös järjestön materiaalien päivityksessä.

Hienoa, että aloite hyväksyttiin hallituksessa. Toivottavasti aihe otetaan jatkossa paremmin huomioon, sanoi aloitetta tekemässä ollut Kaisa Partanen, 24.

Hänen mielestään esimerkiksi osa järjestön koulutusmateriaaleista on termistöltään hieman vanhanaikaista ja kaipaisi sukupuolten esittämisen osalta uudistuksia.

Sukupuolta ei tarvitse korostaa, vaan voisimme puhua vain ihmisistä, Partanen sanoo.

Hän on ylpeä siitä, että Suomessa sukupuolen moninaisuus on otettu huomioon ja asiaa viedään SPR:ssä eteenpäin.

Saa nähdä herääkö kesäkuun yleiskokouksessa lisää keskustelua aiheesta.

 

Teksti: Linda Laine

18 May

Nuoret sukupuolen moninaisuuden puolustajina – “Eihän se ole keneltäkään pois, jos huomioidaan kaikki ihmiset paremmin”

Katariina Kojo ja Kaisa Partanen kannustavat järjestöä huomioimaan sukupuolen monet muodot aiempaa laajemmin. Kuva: Linda Laine

 

Mustavalkoinen sukupuolijako naiseen ja mieheen unohtaa sen tosiasian, että sukupuolen moninaisuus kattaa valtavan kirjon erilaisia sukupuolia. Aiheesta syntyi Suomen Punaisen Ristin nuorten keskuudessa aloite, jonka taustalla on halu käsitellä sukupuoleen liittyviä kysymyksiä tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti kaikessa järjestön toiminnassa.

 

MONINAISUUDEN HYVÄKSYMINEN on osa inhimillisyyttä, ja siksi Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokouksessa maaliskuun lopussa virisi ajatus ottaa sukupuolten moninaisuus järjestön toiminnassa paremmin huomioon. Aloitteen takana ovat Hämeen piirin nuorisotoimikunnan jäsenet Katariina Kojo, 22, ja Kaisa Partanen, 24. Partasen mukaan kimmokkeen aloitteelle antoi elävän elämän havainto sukupuolittuneista käytännöistä.

– Idea heräsi alunperin siitä, kun ilmoittauduin verkossa erääseen tapahtumaan, ja sen yhteydessä kysyttiin sukupuolta. Vaihtoehtoina olivat vain nainen tai mies. Silloin ajattelin, että asialle pitäisi ehkä tehdä jotain.

Sukupuoleen liittyviä käsityksiä ja käytäntöjä ei välttämättä tule havainneeksi ympäristöstä, ellei niitä tietoisesti tarkkaile. Sekä Partanen että Kojo ovat opiskelleet sivuaineenaan sukupuolentutkimusta, mikä on saanut heidät katsomaan maailmaa hieman uudenlaisesta näkökulmasta. Kojon mukaan sukupuolen käsite kaipaakin tuulettamista.

– Kaikki eivät yksinkertaisesti mahdu perinteiseen nais–mies-jaotteluun. On myös sellaisia ihmisiä, joiden sukupuoli on jotain siltä väliltä tai sitten se ei ollenkaan istu tähän ajatteluun. Yleensä sukupuoli nähdään niin, että on kaksi vaihtoehtoa, mutta eihän se oikeasti ole niin.

Partanen täydentää, että sukupuoli ei rajoitu vain näkyvään ulkokuoreen.

– Olennaista on myös sosiaalinen sukupuoli. Sukupuoli ei siis ole vain sitä, mitä löytyy jalkojen välistä, vaan kokemukseen sukupuolesta vaikuttaa niin moni muukin asia.

 

SUKUPUOLEN MONINAISUUS tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen kokee sukupuolen omalla tavallaan. Samoin sukupuolen fyysinen kehitys vaihtelee yksilöllisesti.

Vaikka yhteiskunnan normit ja rakenteet ovat pitkään ohjanneet ajattelemaan sukupuolta kaksinapaisesta näkökulmasta, mahtuu sukupuolen jatkumolle kaikenlaisia sukupuolia. Noin viisi prosenttia ihmisistä samaistuu kokonaan tai osittain toiseen kuin heille syntymässä määriteltyyn sukupuoleen. Yhtä lailla maailmassa on tilaa myös sukupuolettomuudelle. Huomionarvoista on se, että sukupuolen moninaisuus on eri asia kuin seksuaalisen suuntautumisen eri muodot.

Sukupuolivähemmistöön identifioituvat useimmiten transihmiset, intersukupuoliset ihmiset, sukupuolettomat sekä sukupuoliristiriitaa kokevat henkilöt. Suomessa Transtukipiste on valtakunnallisen Setan erillisyksikkö, joka toimii sukupuolen moninaisuuden asiantuntijana. Sen perustehtävänä on järjestää tukipalveluja sukupuoltaan pohtiville sekä transihmisille ja heidän läheisilleen. Transtukipisteen johtavan sosiaalityöntekijän Maarit Huuskan mukaan tukitoimet ovat moninaisia.

Transtukipiste tarjoaa vuosittain henkilökohtaista tukea lähes 800 ihmiselle ja tietoa kymmenille tuhansille. Transtukipisteellä kokoontuu 13 vertaistukiryhmää, joissa käy yli 2000 ihmistä vuosittain. Transtukipiste on perustanut myös Suomen ensimmäisen voimauttavan lasten vertaistukiryhmän sukupuoleltaan erityisille lapsille.

Vaikuttavana asiantuntijatahona Transtukipiste on esimerkiksi edistänyt transvestisuuden poistamista suomalaisesta sairausluokituksesta, ja tänä päivänä sitä ei enää pidetä sairautena. Transtukipiste on puhunut myös sen puolesta, että intersukupuolisilla ihmisillä olisi oikeus yksilölliseen kehitykseen ja mahdollisuus itse päättää omasta kehostaan ja määritellä omaehtoisesti, onko heillä tarvetta sukupuolta korjaavaan lääketieteelliseen hoitoon.

 

IHMISTEN FEMINIINISYYDEN ja maskuliinisuuden aste sekä sen ilmeneminen vaihtelevat yksilöllisesti. Sukupuolen moninaisuus on laaja käsite ja siihen kuuluvat myös yhtä lailla cissukupuoliset, joiden sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu on määräytynyt jo syntymässä. Yhtä lailla yhteiskunnallisesta näkökulmasta moninaisuutta on se, miten sukupuolta ilmennetään, millaisia tyylejä ja kulttuureja siihen liittyy ja millaisia moninaisia merkityksiä se kantaa.

Jo tietoisuus sukupuolen moninaisista muodoista on askel kohti ymmärrystä. Moninaisuus on rikkaus, jota kuka tahansa voi edistää omassa arjessaan. Kun avaa silmänsä ja mielensä, on vapaa hyväksymään toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on. Partanen painottaa sitä, kuinka merkityksellistä on suhtautua avoimesti toista ihmistä kohtaan.

– Kehen tahansa ihmiseen pystyy suhtautumaan avoimesti ja neutraalisti, kun ei oleta mitään toisesta ihmisestä eikä määrittele ihmistä etukäteen sen mukaan, mihin lokeroon hän ikään kuin ulkoisesti kuuluisi.

Transtukipisteen Huuskan mukaan sukupuolen moninaisuuden olemassaolon voi huomioida tietoisesti. Kuka tahansa voi esimerkiksi vastustaa ajatusta siitä, että kaikki miehet tai kaikki naiset olisivat tietynlaisia ja tuoda esiin mieluummin miesten ja naisten ryhmien sisäistä monimuotoisuutta sekä sitä, että osa ihmisistä ei koe olevansa miehiä eikä naisia. Pienilläkin teoilla ja sanoilla on merkitystä.

– Esimerkiksi juhlapuheen voi aloittaa: ”Hyvät naiset, herrat sekä arvoisat muut”. Lapsille taas voi sanoa: ”Tytöt, pojat ja muut kivat tyypit”. Voi myös itse päättää omalla olemuksellaan, että on turvallinen aikuinen tai luotettava nuori, jolle lapsi tai nuori voi avautua omasta sukupuolen moninaisuudestaan.

 

NUORTEN VUOSIKOKOUKSESSA aloite sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta otettiin suopeasti ja avoimin mielin vastaan. Sekä Kojo että Partanen toivovat, että aloite herättäisi keskustelua myös laajemmin, kun järjestön hallitus käsittelee sitä kokouksessaan toukokuun lopussa.

Partasen mielestä SPR voisi hyvinkin olla etulinjassa sukupuolten moninaisuuden edistämisessä Suomessa olemalla rohkeampi ja näkyvämpi. Esimerkiksi vapaaehtoistyössä kaikki ihmiset otettaisiin tietoisesti tasavertaisina huomioon. Punaisen Ristin periaatteet varjelevat jo inhimillisyyttä, mikä taas Kojon mielestä liittyy keskeisesti myös sukupuolen moninaisuuteen.

– Onhan se todella epäinhimillistä, jos koko ajan jotakuta sukupuolitetaan väärin. Eihän se ole keneltäkään pois, jos huomioidaan kaikki ihmiset paremmin.

Ajatus kaikkien ihmisten hyväksymisestä kumpuaakin jo Punaisen Ristin eettisistä ohjeista:

“Kunnioitan erilaisia ihmisiä, arvoja ja ajatuksia. Suhtaudun kaikkiin ihmisiin yhdenvertaisina ja samanarvoisina riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.”

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö – sukupuoleen katsomatta.

 

 

Fakta

Termit haltuun

SUKUPUOLI-IDENTITEETTI: Ihmisen oma kokemus sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan.

SUKUPUOLEN ILMAISU: Yksilön toiminta ja käyttäytyminen, jolla hän ilmaisee itselleen ja muille olevansa nainen, mies tai jotain muuta.

SUKUPUOLIVÄHEMMISTÖT: Sukupuolivähemmistöön katsotaan kuuluvaksi transihmiset, sukupuolettomat, intersukupuoliset ihmiset sekä sukupuoliristiriitaa kokevat ihmiset.

TRANSSUKUPUOLINEN: Transsukupuolisen ihmisen kokemus omasta sukupuolestaan ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla mies, nainen ja/tai jotain muuta.

SUKUPUOLETON: Kaikilla ihmisillä ei ole sukupuoli-identiteettiä. Osalle taas sukupuolettomuus voi olla sukupuoli-identiteetti. Sukupuolettomaksi itsensä kokeva voi myös määritellä itsensä termillä agender.

INTERSUKUPUOLINEN: Käsitteellä kuvataan laajaa joukkoa erilaisia synnynnäisiä tiloja, joissa henkilön keholliset, anatomiset tai muut sukupuolen tunnusmerkit eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Intersukupuolinen tila ei määrittele sitä, minkälainen sukupuoli-identiteetti henkilölle kehittyy.

SUKUPUOLIRISTIRIITA: Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihmisen tunne omasta sukupuolesta ei vastaa hänen kehoaan eikä toisten hänessä näkemää sukupuolta. Transsukupuolisuus on sukupuoliristiriidan äärimuoto.

CISSUKUPUOLINEN: Ihminen on tyytyväinen syntymässä määriteltyyn sukupuoleen. Hän ei ole transihminen eikä intersukupuolinen. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia.

Lisätietoa termeistä löydät Transtukipisteen ja Setan sivuilta.

 

Teksti: Nelli Miettinen

11 May

Viisi arjen supervoimaa – ensiaputaitoinen osaa muutakin kuin elvyttää

 

Sini Heinolainen opettaa viides- ja kuudesluokkalaisille hätäelvytyksen perusteita pienen sydäntyynyn avulla. Joustava tyyny vingahtaa, kun oikea painelutekniikka löytyy.

 

Ensihoitajaksi opiskeleva Sini Heinolainen, 21, aloitti ensiapuharrastuksen teini-ikäisenä. Hän kannustaa kaikkia opettelemaan auttamistaitoja, sillä koskaan ei voi tietää, milloin hätätilanne tulee vastaan. Lue nuoren ammattilaisen lista ensiaputaitojen hyödyistä.

 

1. ENSIAPUTAITOINEN USKALTAA AUTTAA. Ihmisten auttaminen on aina tuntunut minusta luontevalta, enkä muista jännittäneeni hätäapuun liittyviä asioita edes silloin, kun lapsena aloitin harrastukseni Punaisen Ristin ensiapuryhmässä. Haavat kuuluvat elämään.

Ensiaputaidot oppinut tietää, että osaa tiukan paikan tullen tehdä jotain. Kun näkee huonossa kuosissa olevan ihmisen, uskaltaa mennä herättelemään, osaa hälyttää apua ja tietää, mitä ambulanssia odotellessa voi tehdä. Ensiaputaidot antavat varmuutta, sillä elämä on yllätyksellistä, eikä koskaan voi tietää milloin tulee vastaan tilanne, jossa joku tarvitsee apua.

 

2. ENSIAPUTAITOINEN ON SIELLÄ, MISSÄ TAPAHTUU. Ensiapupäivystäjänä olen ollut mukana muun muassa festareilla, messuilla, konserteissa ja urheilumatseissa.

Hyvän artistin konsertissa on erityisen mukava päivystää; silloin musiikkia pääsee kuuntelemaan toisella korvalla. Myös erilaisissa juoksukilpailuissa, kuten Naisten kympissä ja estejuoksukilpailu Tough Vikingissa on ollut mielenkiintoista päivystää. Varsinkin extreme-urheilussa jännitys pysyy yllä koko ajan, eikä tylsiä hetkiä tule, kun saan alati olla paikkaamassa ihmisten ruhjeita.

 

3. ENSIAPUTAITOINEN VOI JAKAA OSAAMISTAAN ETEENPÄIN. Olen mukana LähiTapiolan ja Suomen Punaisen Ristin Sankarikoulutus-hankkeessa, jonka puitteissa olen tämän kevään aikana opettanut ensiaputaitoja viides- ja kuudesluokkalaisille. Sankarikouluttajana vedän lapsille yhden oppitunnin mittaisen hätäensiavun koulutuksen, jossa käydään läpi ihmisen kääntäminen kylkiasentoon ja saadaan  joustavan sydäntyynyn avulla tuntumaa oikeaan painoelvytystekniikkaan. Kerron oppilaille myös milloin kannattaa soittaa hätäkeskukseen ja mitä puhelimeen pitää sanoa. Harjoittelu auttaa siihen, ettei  päässä lyö tyhjää tositilanteessa.

Minusta on hauska nähdä, että oppilaat ovat kiinnostuneita muiden auttamisesta ja oppivat uusia asioita lyhyessä ajassa. Lapset harvoin antavat sanallista palautetta, mutta kyllä heistä huomaa, että he ovat innoissaan – varsinkin silloin kun he alkavat kysellä aiheesta.

 

4. ENSIAPUTAIDOT VOIVAT AUTTAA LÖYTÄMÄÄN TULEVAISUUDEN SUUNNAN. Uskaltaisin väittää, että kipinä ensihoitajaksi opiskelemiseen syttyi jo 13-vuotiaana, kun lähdin mukaan Punaisen Ristin toimintaan. Liityin alun perin järjestön nuorisoryhmään kaverin houkuttelemana. Kokoonnuimme ikätovereiden kanssa harjoittelemaan ensiavun alkeita, kuten tajuttoman siirtämistä kylkiasentoon, elvytystä ja haavojen hoitoa.

Siitä lähtien olen viihtynyt harrastuksen parissa vuodesta toiseen. Yksi tärkeimmistä syistä on toiminnan sosiaalisuus; harrastuksen ansiosta olen tavannut paljon uusia, mukavia ihmisiä. Olen myös saanut mahdollisuuksia kehittää taitojani yhä pidemmälle.

Iän karttuessa ensiaputaitojen harjoittelu jatkui aikuisporukalla, ja pikkuhiljaa aloin treenaamaan ensiapupäivystäjän tehtävään. Kun huomasin pitäväni päivystämisestä, ajattelin, että mitäpä jos tekisin harrastuksesta ammatin. Nyt opiskelen ensihoitajakoulussa toista vuotta.

 

5. ENSIAPUTAITOISENA PÄÄSEE PELASTAMAAN KANSSAIHMISEN PÄIVÄN. Ensiaputaitoja tarvitaan muutoinkin kuin välittömässä hengenvaarassa. Esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa ensiapupäivystykseen hakeudutaan tyypillisesti hankaavien kenkien, teippausta kaipaavan haavan tai päänsäryn takia. Festareiden pikkutunneilla autettavat saattavat puolestaan tarvita apua humalatilansa takia ja jollakulla voi tajuntakin jo alkaa hämärtyä. Suurin osa kaikista ensiaputilanteista selviää kuitenkin laastareilla ja kylmäpussilla.

Toistaiseksi en ole koskaan joutunut testaamaan elvytystaitojani käytännössä – sellaiset tilanteet ovat onneksi aika harvinaisia. Kaikki ensiapupäivystäjät kuitenkin koulutetaan siten, että osaamme elvyttää tarpeen vaatiessa.

Ensiaputaidoista on ollut hyötyä myös päivystystoiminnan ulkopuolella. Kaveripiirissäni ei ole epätavallista, että joku onnistuu saamaan ruhjeita, kompuroimaan tai nyrjäyttämään nilkkansa. Tulevana ammattilaisena minuun luotetaan ja pääsen neuvomaan toisia: joskus kaverit lähettävät viestin, että “hei, minulle kävi haaveri, mitä teen”.

Kyky auttaa toista ihmistä antaa itselleni todella hyvän mielen. On kiva huomata, kuinka niinkin pieni asia, kuin kenkähankaumaan laitettu laastari voi pelastaa jonkun päivän. Paras palkinto auttamisesta on vilpittömästi lausuttu kiitos.

 

Kiinnostaako ensiaputaitojen kartuttaminen tai haluaisitko viettää kesän ihmisiä auttaen? Täältä voit lukea lisää Suomen Punaisen Ristin ensiapuryhmistä ja päivystystoiminnasta. LähiTapiolan asiakkaat pääsevät suorittamaan SPR:n neljän tunnin hätäensiapukurssin veloituksetta – katso lähin kurssisi täältä.

Teksti ja kuva: Mikaela Remes

04 May

Aseet pienissä käsissä – lapsisotilaaksi kaapataan, maanitellaan ja synnytään

Suurin osa maailman lapsisotilaista palvelee Afrikassa, mutta viime vuosina lapsisotilaita on käytetty myös esimerkiksi Syyriassa, Afganistanissa, Myanmarissa, Kolumbiassa ja Filippiineillä. Kuva: Hagop Vanesian / ICRC

 

Osa lapsisotilaista voi löytää uuden perheyhteisön aseellisista joukoista. Paluu kotiin on usein yhtä traumaattinen kokemus kuin rintamalle lähtö.

 

NUORI POIKA tuijottaa kameraan tuima ilme kasvoillaan. Lapsen olalla roikkuu raskas Kalashnikov-rynnäkkökivääri, joka ei lainkaan näytä kuuluvan sinne.

Nämä mielikuvat nousevat ensimmäisinä monen mieleen, kun puhutaan lapsisotilaista. Mielikuvia vahvistaa mediakuvasto, jossa lapsisotilaina esiintyy usein pieniä poikia. Sotilas voi kuitenkin olla yhtälailla nuori tyttö, sillä arviolta jopa 40 prosenttia  maailman lapsisotilaista on tyttöjä.

Lapsisotilaista ennen ja nyt keskusteltiin viime viikolla SPR:n Learning cafe -tilaisuudessa Tampereella. Keskustelua veti Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIn väistökirjatutkija Katri Tukiainen.

Lapset ovat yhä osa aseellista konfliktia useassa maassa. Viime vuosina lapsisotilaita on taistellut esimerkiksi Syyriassa, Afganistanissa, Myanmarissa, Kolumbiassa, Somaliassa ja useissa Keski-Afrikan valtioissa. Tukiaisen mukaan suurin osa maailman lapsisotilaista palvelee Afrikassa.

Lapsen sotilasuran taustalla on monia tekijöitä, kuten köyhyys, tietämättömyys ja kostonhalu. Toisinaan köyhyys ja pula ruuasta toimivat houkutuksina, sillä lapselle saatetaan luvata ruokaa ja hänen perheelleen valoisampaa tulevaisuutta. Nälässä ja köyhyydessä eläville lapsille lupaus ravinnosta saattaa olla riittävä syy liittyä aseellisiin joukkoihin.

Aina valinta ei kuitenkaan ole lapsen oma. Tukiaisen mukaan esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahtuu lasten sieppauksia sotilasryhmiin. Kapinallisryhmien ja kodinturvajoukkojen lisäksi myös maiden viralliset armeijat voivat siepata lapsia joukkoihinsa.

YK:n lastenjärjestö Unicef määrittelee lapsisotilaiksi kaikki alle 18-vuotiaat. Alaikäisten sotilaiden määrää on kuitenkin hankala arvioida. YK:n alueellinen tiedotuskeskus UNRIC arvioi vuonna 2015 lapsisotilaiden määräksi 300 000, kun taas Unicefin esittämä arvio on kymmeniä tuhansia.

Aseellisissa joukoissa lapsilla on monia muitakin työtehtäviä kuin varsinaiset sotilaan tehtävät. Lapsia käytetään muun muassa keittäjinä, viestinviejinä, kantajina ja seksiorjina. YK:n lapsen oikeuksien sopimus kieltää pakottamasta alle 18-vuotiasta lasta asevoimiin ja taisteluihin. Vuonna 2000 YK:n  yleiskokous hyväksyi lisäpöytäkirjan, jossa pakollisen asevoimiin värväyksen ja vihollisuuksiin osallistumisen vähimmäisikä nostettiin 15 ikävuodesta 18 vuoteen.

Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa keskustelua heräsi etenkin siitä, voiko lapsi tietää, minne on todella menossa lähtiessään sotaan.

Tukiaisen mukaan tietämättömyys on yksi ongelma. Moni saattaa ajatella, että sotilaan ura on työ siinä missä muutkin työt. Sotilasyhteisö voi myös tuoda turvaa nuorelle. Osa löytää kotiyhteisön armeijasta. Jotkut puolestaan kaipaavat jännitystä ja haluavat lähteä etsimään niin kutsuttua suurta maailmaa kodin ulkopuolella.

Levottomilla alueilla lapsi voi kohdata myös erilaisia tragedioita, jotka muovaavat hänen elämäänsä perusteellisesti. Esimerkiksi oman perheensä tappamisen todistanut lapsi voi hakeutua sotilasjoukkoihin, koska haluaa kostaa perhettään satuttaneille ihmisille.

– Joskus lapsisotilaaksi myös synnytään, sillä ryhmissä syntyy suhteita ja myös lapsia. Tällöin lapsisotilaan ura siirtyy sukupolvelta toiselle, Tukiainen kertoo.

 

LAPSISOTILAITA VOIDAAN SITOUTTAA ja houkutella toimintaan mukaan kovilla keinoilla. Joillakin alueilla manipulaation apuna toimivat huumeet, jotka pahimmillaan ovat mukana jokapäiväisessä elämässä.

Tukiaisen mukaan esimerkiksi Liberiassa ja Sierra Leonessa lapsille luotiin huumeiden avulla kuvitelma, että he ovat luodinkestäviä ja selviävät mistä tahansa.

Vaikka sotatanner tuntuu väärältä paikalta alaikäiselle lapselle, traumat eivät pääty siihen, kun lapsi palaa kotiin. Sen sijaan kotiinpaluu voi Tukiaisen mukaan olla yhtä suuri trauma kuin rintamalle lähtö. Hän muistuttaa, että sotilaiden elämä ei ole pelkkää taistelemista ympäri vuorokauden. Armeijakunnan sisällä on omia perheyhteisöjä, joista luopuminen voi olla kivuliasta. Toisaalta kotiinpalaajia varjostaa usein lapsuuden kotiyhteisön asettama stigma ja heidät mielletään tappajiksi.

– Osa lapsista voi pettyä siihen, mikä kotona odottaa, Tukiainen kertoo.

Erilaiset kotouttamiskeskukset tarjoavat apua lasten sopeuttamiseksi takaisin heidän omaan kotiyhteisöönsä. Aina sopeuttaminen ei kuitenkaan onnistu, ja joskus lapset haluavat palata takaisin taisteluihin.

Afrikan lapsisotilaisiin perehtynyt Tukiainen on haastatellut entisiä lapsisotilaita Kongon demokraattisessa tasavallassa. Hänen mukaansa lapset viettävät kotouttamiskeskuksessa yleensä kolme kuukautta, joiden aikana heille opetetaan uudelleen elämän perustaitoja.

Tukiaisen mukaan Kongossa useat kansainväliset tahot ovat mukana tukemassa sitä, etteivät lapset ajautuisi takaisin sotilaaksi. Lisäksi Kongon hallituksella on oma ohjelma entisten lapsisotilaiden tukemiseksi. Tukiaisen mukaan maassa on kuitenkin paljon kiinnostavia luonnonvaroja, mikä vaikeuttaa avun saamista lapsisotilaille.

– Kongossa on esimerkiksi paljon taloudellisia intressejä, mikä aiheuttaa ongelmia. Maassa on paljon mineraaleja, kuten litiumia, jota länsimaat tarvitsevat muun muassa puhelimien akkuihin. Monet kansainväliset tahot eivät halua puuttua liikaa maan tilanteeseen, koska pelkäävät sen vaarantavan taloudellisia intressejä.

 

IRAKISSA JA SYYRIASSA lapsisotilaita käyttää ainakin terroristijärjestö Isis. Tukiainen jakaa alueen lapsisotilaat kolmeen ryhmään. Osa on länsimaissa asuvia 15–18-vuotiaita nuoria miehiä, jotka radikalisoituvat tietokoneen äärellä. Lisäksi Isis pakottaa valtaamiensa alueiden jesidi-vähemmistöön kuuluvia lapsia palvelukseensa.

Osa lapsisotilaista on puolestaan järjestön jäsenten omia lapsia, jotka kasvatetaan taistelijoiksi. Heitä käytetään myös itsemurhatehtävissä. Kotiväki tukee lapsia lähtemään taistelijoiksi, koska taustalla vaikuttava ideologia on niin vahva.

– Tietoa alueilta tulee vain vähän. Se mitä me kuulemme, on vain jäävuoren huippu, Tukiainen sanoo.

Entisiä lapsisotilaita saattaa olla Suomeenkin tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa, mutta tarkoista lukumääristä ei ole tietoa. Tampereella sijaitsevan SPR:n Messukylän osaston humanitaarisen oikeuden vapaaehtoinen Pauliina Sillanpää on toiminut paljon turvapaikanhakijoiden kanssa.

Vastaanottokeskuksissa lasten mahdollinen sotilastausta ei näy, vaan Sillanpää huomauttaa, että siellä eletään normaalia arkea ja ilmapiiri on myönteinen. Toisaalta esimerkiksi sodan jaloista paenneet turvapaikanhakijat saattavat kärsiä erilaisista oireista. Niitä voi ilmaantua, kun turvapaikkaa hakevat pääsevät fyysisesti turvaan, eivätkä ole enää jatkuvassa hengenvaarassa.

Vastaanottokeskuksissa asuvilla saattaa puhjeta esimerkiksi selittämättömiä, somaattisia kiputiloja ja univaikeuksia. Naisilla näkyy masennuksen kaltaista lannistuneisuutta, joka laskee toimintakykyä. Aina traumat eivät aiheuta oireita heti, vaan ne saattavat kyteä mielessä pitkään.

– Suomessakin monilla sotaveteraaneilla traumat eivät näkyneet heti, vaan vasta eläkkeelle jäädessä, Sillanpää sanoo.

 

SUOMEN SODISSA ON niin ikään käytetty lapsisotilaita. Esimerkiksi Yle on esittänyt dokumentin Tosi tarina: Lapsisotilas, joka kertoo Karjalassa varttuneen Veikko Ilmastin tarinan. Ilmasti lähti jatkosotaan 12-vuotiaana, jolloin hänet hyväksyttiin mukaan vanhempien suostumuksella.

Johan Ludvig Runeberg taas kirjoittaa Vänrikki Stoolin tarinoissa Wilhelm von Schwerinistä, joka niin ikään osallistui 1800-luvulla Suomen sotaan jo 15-vuotiaana, mutta ei koskaan palannut sieltä.

Viimeviikkoinen keskustelutilaisuus avasi Miila Leisiön silmiä sille, etteivät lapsisotilaat ole mustavalkoinen ilmiö. Lapsisotilaan elämä ei ole ympärivuorokautista taistelua, sillä sotilasryhmiin saattaa muodostua turvaa antavia perheyhteisöjä. Lasten paikka ei kuitenkaan koskaan ole rintamalla. Kuva: Ida Kannisto

 

Keskustelua Suomen sotien lapsisotilaista heräsi myös Tampereen Learning cafe -tilaisuudessa. Eräs osallistuja pohti, että jos Suomessa on selvitty sota-ajasta, ehkä se on mahdollista muuallakin. Toisaalta traumat ovat nähtävissä edelleen.

Kauppatieteitä opiskeleva Miila Leisiö osallistui tapahtumaan, koska on kiinnostunut humanitaarisesta työstä ja lapsisotilaiden tilanteesta. Leisiötä kiinnostaa myös avustustyö ja hän painottaa, että haluaa päästä oikeasti auttamaan.

– Tilaisuus avasi silmäni sille, että aihe ei ole mustavalkoinen. Lapsisotilaana ei välttämättä ole pelkästään hirveää, vaan sotilaan ura voi tarkoittaa lapsille myös yhteisöä ja turvaa.

Teksti: Ida Kannisto