14 Dec

Some pyörii ja näppäimistö laulaa – viestintävapaaehtoiset kertovat asioista, jotka muuten jäisivät pimentoon

Miten toimia, kun oma porukka tekee jotain hienoa ja kiinnostavaa, mutta kukaan ei tiedä siitä? Pääkaupunkiseudun Punainen Risti on vastannut kysymykseen kouluttamalla viestintään keskittyviä vapaaehtoisia.

 

JOS VIESTINTÄVAPAAEHTOISUUS kiinnostaa, ota yhteyttä oman alueesi osastoon. Toiminta on vielä niin uutta, että osastojen käytännöissä on paljon vaihtelua.

 

Video: Tapio Pellinen

07 Dec

Yritykset toimivat nuorten työkaluna maailman suurten ongelmien ratkaisussa

Heidi Kähkösen ja Peik Hämekosken Fiksari-palvelun kautta nuoret tarjoavat tekniikkaosaamistaan seniorikansalaisille.

 

Mikä saa yhteiskunnallista muutosta janoavat nuoret hylkäämään perinteiset organisaatiot ja hyppäämään tuntemattomaan? Slush-kasvuyrittäjyystapahtumaan osallistuneet nuoret yrittäjät kertovat, mihin maailman epäkohtaan he aikovat startup-yrityksillään puuttua.

 

 

“On hyvä olla aisapari, jonka kanssa jakaa samat arvot ja visiot.”

Peik Hämekoski, 23, ja Heidi Kähkönen, 30

Perustivat vuonna 2016 Fiksari-palvelun, joka välittää nuoria kotikäynneille auttamaan seniorikansalaisia tietokone- ja digiasioissa.

 

Peik: “Yrityksemme syntyi halusta auttaa vanhempia ihmisiä. Heräsin ikäihmisten tilanteeseen, kun aiemmin aktiivinen isoäitini kaatui, ja hänen elämänsä muuttui täysin. Nykyään hän oleskelee lähinnä neljän seinän sisällä. Isoäidilläni on kattava tukiverkosto, mutta tajusin, että kaikilla ikäihmisillä tilanne ei todellakaan ole yhtä hyvä. Sain ajatuksen, että on varmasti paljon nuoria, jotka voisivat auttaa ikäihmisiä selviämään arjesta.”

Heidi: “Päädyin 15-vuotiaana avustamaan yksinäistä lonkkaleikattua rouvaa, jolla ei ollut perhettä tai lapsenlapsia. Kävin kaupassa, siivosin ja pidin seuraa. Siitä alkoi monivuotinen ystävyys. Se kokemus inspiroi myös luomaan Fiksarin. Palvelumme hyödyttää sekä nuoria että vanhoja: seniorit saavat apua tietoteknisiin ongelmiin ja nuoret työkokemusta. Samalla tuomme yhteen ihmisiä yli sukupolvirajojen.”

Peik: “Tein ensimmäisen liikesuunnitelmani yläasteella ja siitä lähtien minulla on ollut ajatus, että oma firma on jonain päivä perustettava. Yrittäjyys tarkoittaa edelleen monesti sitä, että aloitetaan suurilla investoinneilla ja otetaan velkataakka. Koen kuitenkin, että se on ehkä sitä vanhaa yrittämistä. Nykyisin voi hyödyntää erilaisia alustoja ja lähteä kokeilemaan ideoita esimerkiksi freelancer-pohjalta. Sen sijaan, että tekisi älyttömän loikan ja ottaisi jättimäisen riskin, voi lähteä pikkuhiljaa kokeilemaan.”

Heidi: “Sanoisin, ettei kannata lähteä yrittämään yksin. On hyvä olla aisapari, jonka kanssa jakaa samat arvot ja visiot, ja johon voi luottaa. Silloin on helpompaa kestää epävarmuutta ja henkistä rasitusta. Ilman Peikiä en pystyisi tekemään tätä. Itseäni on aina ajanut sisäsyntyinen pakko vaikuttaa. 15-vuotiaana pyrin Espoon nuorisovaltuustoon, ja pääsinkin, mutta asiat etenivät niin hitaasti, että päädyin jättämään politiikan. Fiksari on minulle uusi, voimallinen tapa vaikuttaa. Tekemällä asiat oikein, näen, että voimme luoda paljon yhteiskunnallista hyvää.”

 

“Pidämme siitä, että ihmiset aliarvioivat meitä.”

Thea Sommerseth Myhren, 29, ja Marina Sellstad, 28

Norjassa keväällä 2017 perustettu lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä Diwala-palvelu auttaa pakolaisia työllistymään ja oppimaan työelämätaitoja. Sijoittui kolmanneksi uusille yrityksille suunnatussa Slush 100-pitchauskilpailussa.

 

Marina: “Tapasimme hackathon-festivaaleilla, jossa työstimme alustaa, jonka ideana on auttaa pakolaisia työllistymään. Sitä kautta päädyimme tekemään yhteistyötä YK:n tasa-arvojärjestö UN Womanin kanssa. Maailmassa on 65,6 miljoonaa pakolaista. Nämä ihmiset tarvitsevat pitkän tähtäimen ratkaisuja. Jo se, että onnistuisimme auttamaan miljoona ihmistä, olisi hieno saavutus. Haluamme antaa ihmisille arvokkuuden tunteen ja mahdollisuuden elättää itsensä.”

Thea: “Pakolaiset ovat todella sitkeitä. He ovat muuttaneet maasta toiseen ja joutuneet aloittamaan elämänsä uudelleen ja uudelleen. Haluamme voimaannuttaa heitä toimivien työkalujen avulla. Tämä on asia, jonka pystymme tekemään ruohonjuuritasolla, tavallisina ihmisinä.”

Thea: “Olen aiemmin työskennellyt sekä isoissa että pienissä organisaatioissa. Ongelmana on aina ollut byrokratia ja se, että asiat etenevät todella hitaasti. Minulle on sanottu, että katsotaan viiden vuoden päästä. Mutta meillä ei ole aikaa sellaiseen. Yrityksemme on pieni ja ketterä, jotta voimme tarvittaessa vaihtaa kurssia. Samaan aikaan on tärkeää muistaa pysyä nöyränä, ja ymmärtää, ettemme tiedä kaikkea. Siksi verkostoituminen ja yhteistyö isojen tekijöiden kanssa on ollut todella arvokasta.”

Marina: “Yrittämisessä parasta ja pahinta on mukavuusalueen ulkopuolella liikkuminen. Olemme jatkuvasti tekemässä pitchejä, eli esittelemässä ideaamme ulkopuolisille, ja se on hermostuttavaa. Mutta jälkikäteen olo on superhyvä. Toinen mahtava juttu on saada kiitosta pakolaistaustaisilta ihmisiltä. Se rohkaisee meitä ponnistamaan eteenpäin.”

Thea: “Yrittäminen on myös todella opettavaista. Pääsemme haastamaan nykyistä maailman tilaa ja tekemään asioita uudella tavalla. On paljon ihmisiä, jotka eivät pidä muutoksesta. Nautimme siitä, että meitä aliarvioidaan. Kun joku väittää, että tällaista ei voi tehdä, se lietsoo näyttämisen haluamme.”

Marina: “Et voi koskaan tietää, miten ideallesi käy, jos et yritä toteuttaa sitä. Saatat epäonnistua, mutta mitä sitten? Nouset jaloillesi ja olet seuraavalla kerralla viisaampi.”

Thea: “Ennen yrittäjäksi lähtemistä kannattaa kuitenkin tutkailla sieluaan ja tunnistaa motivaationsa. Tahdotko tienata rahaa? Haluatko, että ihmiset tietävät, kuka olet? En usko, että sellaiset ovat kovin hyviä syitä lähteä yrittäjäksi. Mutta jos ideasi synnyttää sinussa aitoa tunteen paloa, se auttaa sinua uskomaan itseesi ja antaa energiaa ratkoa pulmia viideltä aamuyöllä.”

 

“Haluan luoda teknologialla sellaisen maailman, jossa itse haluaisin elää.”

Ilona Mooney, 33

Vuonna 2016 perustettu teknologia-startup WorkAhead haluaa ehkäistä orja- ja lapsityövoiman käyttöä ja edistää työturvallisuutta palvelulla, joka selvittää työoloja kansainvälisissä toimitusketjuissa.

 

“Yritysidea kypsyi päässäni hiljalleen. Olen diplomi-insinööri ja tehnyt töitä suurille teknologiafirmoille sekä ollut mukana järjestämässä Slush-tapahtumaa. Huomasin, että harva firma pureutuu maailman suuriin ongelmiin. Minulla oli tunne, että halusin tehdä jotain todella isoa, enkä löytänyt olemassa olevaa yritystä, jonka kanssa kunnianhimoni olisi mennyt yksiin. Sitten olin äitiysvapaalla ja ajattelin, että mitäpä jos vain lähtisin tekemään. Siitä tuli melko kiireinen loma, mutta olen aina pitänyt siitä, että ympärilläni tapahtuu paljon asioita.

Haluan hyödyntää teknologiaa luodakseni sellaisen maailman, jossa itse haluaisin elää. Ratkaisemalla triviaaleja ongelmia voi tehdä paljon rahaa, mutta sellainen ei vie meitä ihmiskuntana eteenpäin.

Nyt tunnen, että yrittäjyys todellakin on se oma juttuni. Saan päivittäin tehdä asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Kiehtovinta yrittäjyydessä on saada luoda asioita, joita ei vielä ole olemassakaan. On mielettömän siistiä olla viemässä maailmaa haluamaansa suuntaan.

Yrittäjänä tulee koko ajan vastaan tilanteita, joissa ei aiemmin ole ollut. Harvoin löytyy suoria vastauksia siihen, miten jokin asia pitäisi hoitaa. Sellaiset asiat on yksinkertaisesti kohdattava vastaavat tilanteet ovat seuraavalla kerralla helpompia. Ei kannata rypeä epäonnistumisissaan tai peloissaan, vaan ennemminkin ajatella, että kaikki mitä tapahtuu, vie minua jollain tavalla eteenpäin.

Nuoren yrittäjän kannattaa kuitenkin olla realistinen: ei esimerkiksi välttämättä ole järkevää vuokrata toimistoa kalliilta alueelta kahden vuoden vuokrasopimuksella. Kun tekee jotain uutta, saa kuitenkin monesti kuulla, että tuo ei tule ikinä toimimaan. On löydettävä tasapaino sen välillä, mihin itse uskoo, ja mikä on järkevin tapa toteuttaa oma idea.

Ihmisten pitäisi tehdä enemmän asioita, jotka tuntuvat oikeilta. Moni meistä on sisäistänyt ajatuksen siitä, miten kuuluu elää, vaikka nämä toimintamallit on opittu jostain muualta. Miksi luopua unelmasta, joka voisi olla juuri sinun juttusi?”

 

Teksti ja kuvat: Mikaela Remes

30 Nov

Valtakunnallinen nuorisotoimikunta aloittaa joulukuussa uudella kokoonpanolla – Puheenjohtaja: “Järjestössä on liian vähän poikia ja miehiä”

Syksyllä valitun valtakunnallisen nuorisotoimikunnan puheenjohtajana toimii Sami Laitinen. Kuva: Maria Santto, SPR

 

Henry Goes Live kysyi nuorisotoimikunnan uudelta puheenjohtajalta Sami Laitiselta, mitä seuraavalla kolmivuotiskaudella on luvassa.

 

KUN valtakunnallisen nuorisotoimikunnan kokoonpano julkistettiin syksyllä, miesten vähäinen lukumäärä aiheutti ihmetystä. Uuden toimikunnan kaikki jäsenet puheenjohtajaa lukuun ottamatta ovat naisia. Neljästä varajäsenestä vain yksi on mies.

On totta, että miehet ovat toimikunnassa aliedustettuina, eikä mukana ole niin paljon miehiä tai poikia kuin mitä oltaisiin haluttu, sanoo joulukuussa ensimmäistä kertaa kokoontuvan uuden valtakunnallisen nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Sami Laitinen, 26.

Hän muistuttaa, että ongelma on laajempi ja koskee koko järjestöä. Suomen Punainen Risti on jäsenistöltään hyvin naisvaltainen.

Sukupuolijakauma on hyvin epätasainen ja asialle on tehtävä jotain. Järjestössä on liian vähän poikia ja miehiä, Laitinen sanoo.

Hän uskoo, että uudistumalla järjestö pystyy houkuttelemaan riveihinsä monipuolisesti eri sukupuolten edustajia. Toiminnan on oltava ennen kaikkea sellaista, ettei se houkuttele vain tiettyä kohderyhmää.

En usko, että tytöt ja naiset ovat valikoituneet toiminnan keskiöön tietoisilla päätöksillä, vaan toimintamme on pitkään ollut sellaista, joka houkuttelee pariinsa etenkin naisia, Laitinen arvelee.

Hän painottaa, että nuoret kokonaisuudessaan ovat kohderyhmä, johon on kiinnitettävä enemmän huomiota. Järjestössä on paljon osaamista, jonka avulla nuoria voidaan tukea nyky-yhteiskunnan haasteissa. Etenkin Nuorten turvataloissa on Laitisen mukaan paljon tietotaitoa, josta olisi hyötyä myös järjestön muussa toiminnassa.

Meillä on oikeasti hyvä mahdollisuudet vastata esimerkiksi poikien syrjäytymiseen.

Laitinen toivoo, että uusi nuorisotoimikunta pohtii laajemmin nuorten roolia järjestössä. Huomiota on lisäksi jälleen kerran kiinnitettävä siihen, miten yhä useammat nuoret sukupuoleen katsomatta saadaan mukaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan.

Esimakua oli nähtävissä vuosina 2015 ja 2016, jolloin Suomeen tuli paljon turvapaikanhakijoita.

Tuolloin monet nuoret tarjosivat apuaan ja tutustuivat järjestöön, Laitinen kertoo.

 

NUORTEN asiat ovat vahvasti esillä Laitisen ohjastamassa toimikunnassa, jonka tarkoituksena on saada nuorten ääni kuuluviin järjestön päätöksenteossa.

Mielestäni on tärkeää, että nuoret pääsevät myös itse harjoittelemaan päätöksentekoa. Samalla saamme kokemusta mielipiteiden perustelemisesta ja pääsemme kehittämään osaamistamme, Laitinen korostaa.

Toimikuntatyöskentelyssä on kyse vapaaehtoisesta luottamustoimesta, josta ei makseta rahallista korvausta. Kausi kestää vuoteen 2020 asti.

Toimikunta valittiin vaaleilla syyskuussa, minkä jälkeen Suomen Punaisen Ristin hallitus vahvisti toimikunnan kokoonpanon. Uuden toimikunnan ensimmäinen kokous on tarkoitus pitää joulukuussa.

Osa uuden ja väistyvän nuorisotoimikunnan jäsenistä kohtasi marraskuussa Tampereella. Paikalla oli myös piirien nuorisotoimikuntien edustajia.

Keskustelimme muiden asioiden ohella myös siitä, mitä piirien edustajat toivovat valtakunnalliselta toimikunnalta. Esille nousivat esimerkiksi viestinnän kehittäminen, näkyvyyden laajentaminen ja entistä aktiivisempi toiminta, Laitinen kertoo.

Väistyvää toimikuntaa hän kiittää etenkin sitä, että asenteet nuoria kohtaan ovat muuttuneet järjestön sisällä, ja nuorten mielipiteistä ollaan aiempaa kiinnostuneempia.

 

Fakta

Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan uusi kokoonpano

Puheenjohtaj: Sami Laitinen

Varapuheenjohtaja: Katariina Kojo

Jäsenet: Riitta Nieminen, Noora Aho, Henrika Sandström, Tytti Wallenius ja Yannika Rönnqvist

Varajäsenet: Tiia-Reeta Tihinen, Niko Suokas, Tiitu-Lotta Paju ja Ada Hosio

 

Teksti: Linda Laine

23 Nov

Säilöönottoyksikössä vallitsee epävarmuus tulevaisuudesta – vapaaehtoisen tehtävänä on olla kuulevana korvana

Vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä. He eivät saa esimerkiksi puuttua turvapaikkaprosesseihin, tarjota rahaa tai vaihtaa yhteystietoja. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Suljetussa säilöönottoyksiköissä vierailevat vapaaehtoiset kuulevat sotaa ja julmuuksia paenneiden riipaisevia elämäntarinoita. Vapaaehtoistyö palkitsee, kun yhteys säilössä olevien ihmisten kanssa syntyy.

 

SUOMESSA ON  kaksi ulkomaalaisten säilöönottoyksikköä, joista toinen sijaitsee Helsingin Metsälässä ja toinen Joutsenossa. Toisin kuin esimerkiksi vastaanottokeskukset, säilöönottoyksiköt ovat suljettuja, eikä niiden alueelta saa poistua.  Ulkomaalaistaustaisia voidaan ottaa  säilöön myös poliisivankiloihin sekä rajavartiolaitoksen pidätystiloihin.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisryhmä käy Metsälän säilöönottoyksikössä kahden tunnin vierailulla kerran viikossa. Sanna Leino on yksi ryhmän koordinaattoreista.

– Tehtävämme on antaa sosiaalista tukea. Käymme juttelemassa ja pelaamassa helppoja pelejä, esimerkiksi Jengaa, Leino kertoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan esimerkiksi turvapaikanhakija voidaan ohjata säilöönottoyksikköön, jos hänen taustoissaan tai matkareitissään havaitaan epäselvyyksiä maahantulon yhteydessä.  Lisäksi osa säilössä olevista ulkomaalaisista odottaa  kielteisen turvapaikkapäätöksen tai maasta poistamisen toimeenpanoa.  

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat säilössä, koska siellä olevat ihmiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. He ovat toistaiseksi menettäneet vapautensa, eivätkä yleensä osaa suomen kieltä.

 

TORSTAI-ILTAISIN vapaaehtoiset pyrähtävät Metsälään neljän hengen joukolla. Säilöön on etukäteen ilmoitettu vapaaehtoisten nimet. Henkilökohtaiset tavarat jätetään turvatarkastukseen, ja vapaaehtoisjoukko siirtyy yhteistilaan. Keskusradion kautta kuulutetaan monella kielellä, että vapaaehtoiset ovat saapuneet paikalle.

– Jos olemme onnekkaita, meillä on mukanamme useamman kielen taitajia, mutta joskus pystymme puhumaan vain englantia ja suomea. Meillä ei ole tulkkia, mutta vapaaehtoiset ja säilössä olevat auttavat toisiaan. Aika rajallisella kielitaidolla tähän pystyy, Leino kertoo.

Vaikkei yhteistä kieltä löytyisikään, tekeminen ja seura ovat säilöönottoyksikön asukkaille tarpeen. Säilön ovet pysyvät kiinni vuorokauden ympäri ja älypuhelin on ainoa yhteys ulkomaailmaan. Säilössä majaillaan yhteismajoituksessa, mutta naisille ja miehille on omat osastonsa.

– Täällä Helsingissä ei ole perheitä kuten Joutsenossa. Säilössä voi joutua olemaan lyhyen hetken tai jopa vuoden, ja olosuhteet ovat karut. Metsälässä on pari televisiota ja pöytäpeliä, mutta muuta tekemistä ei juurikaan ole, Leino kuvailee.

 

SUOMEN PUNAISEN RISTIN vapaaehtoisten säilöönottoyksikköryhmä on monikansallinen, ja sen työkielenä on englanti. Vapaaehtoisia on nuorista aikuisista eläkeläisiin, ja heillä on monenlaista ammatillista osaamista. Metsälässä toimivaan ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä vapaaehtoista. Leino itse on tehnyt vapaaehtoistyötä säilössä kaksi vuotta.

Ennen työn aloittamista vapaaehtoiset saavat erikoiskoulutuksen. Koulutuksessa tutustutaan Punaisen Ristin periaatteisiin ja käydään läpi sitä, mikä säilö oikeastaan on, miten siellä käyttäydytään ja millaisia asioita vapaaehtoiset voivat joutua käsittelemään. Koulutus on tarpeen, sillä monilla säilössä olevilla on tuskallisia tarinoita kerrottavanaan. 

– Pahimmillaan kommentit ovat sitä tasoa, että ihminen kertoo paenneensa sotaa, mutta on silti sitä mieltä, että lähtömaassa asiat olisivat paremmin kuin juuri nyt täällä Suomessa. Vapaus sotivassa kotimaassa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin lukkojen takana epätietoisuudessa oleminen. Säilössä ollessaan he eivät tiedä, mihin joutuvat, pääsevätkö he vapaiksi tai missä heidän omaisensa ovat. Tarinat ovat usein tämän tyyppisiä, ja se tuntuu julmalta, Leino luonnehtii vakavana.

 

VAPAAEHTOISET TIETÄVÄT menevänsä vaikeaan tilanteeseen. Yksityishenkilöiden sijaan vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä, eikä heillä järjestön edustajina ole valtuuksia puuttua esimerkiksi turvapaikkaprosesseihin. Siksi yhteystietojen vaihtaminen on kiellettyä. Vapaaehtoiset eivät myöskään saa tarjota säilössä oleville konkreettista tukea, esimerkiksi rahaa tai tavaroita.

– Työn vaikeus on siinä, että näemme hyvin vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä. He pyytävät suoraan apua, mutta emme voi suoranaisesti tehdä mitään. Vapaaehtoisen tehtävä on olla kuulevana korvana. Siinä tulee se ristiriita, että riittääkö tämä ja onko minusta iloa ja hyötyä, Leino puntaroi.

Säilön arjessa käynnit ovat kuitenkin tärkeitä. Sen todistaa sekä henkilökunnalta että säilössä olevilta saatu palaute.  Silti alku voi olla hankala.

– Ensimmäisellä tapaamisella säilössä olevien turhautuneisuus voi kohdistua meihin. Silloin meiltä kysellään, miksemme tee heidän tilanteelleen mitään. Seuraavalla kerralla jo esittäydytään. Kolmannella tapaamisella ollaan kavereita ja jopa halataan. Onhan se palkitsevaa, Leino toteaa lämpimästi.

– Vapaaehtoiset saavat jatkuvasti positiivista palautetta siitä, miten he katkaisevat säilön ikävän arjen, jaksavat kuunnella ja tuovat ihmisten elämään pilkahduksen toivoa, Leino kiteyttää.

 

Säilöönottoyksikköryhmän vapaaehtoisia koulutetaan seuraavan kerran ensi keväänä. Lisätietoja löydät täältä.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

Punaisella Ristillä on erityinen mandaatti seurata säilöönotettujen ihmisten asemaa sekä vierailla säilöönotettujen luona. Geneven sopimusten mukaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n tehtävänä on vierailla vangittujen luona aseellisten konfliktien aikana, mutta vierailutoimintaa tapahtuu myös muissa tilanteissa. Monissa maissa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset vierailevat vankiloissa ja säilöönottoyksiköissä ja nostavat tarvittaessa esille havaitsemiaan epäkohtia. Esimerkiksi Suomessa tämä on osa pysyvää auttamistoimintaa.