17 Aug

Tulee, kun on tullakseen: Indonesiassa maanjäristyksiä ei surra etukäteen

Yrittäjä Mahruf joutuu ottamaan majatalonsa rakenteissa huomioon maanjäristysten mahdollisuuden. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Kaakkois-Aasiassa Pienillä Sundasaarilla luonto muistuttaa mahdistaan jatkuvasti, sillä seutu sijaitsee mannerlaattojen kohtaamispaikalla. Kolme indonesialaista avaa arkeaan järistysten maassa.

 

LOPUTON MERI ympäröi Gili Menon saarta ja sen leppoisaa elämäntyyliä. Indonesialle kuuluvalla, alle kahden neliökilometrin kokoisella saarella ei liiku lainkaan moottoriajoneuvoja. Hiljaisuuden rikkoo satunnainen vasaran pauke.

– Aloitin bungalow-bisneksen kolme vuotta sitten. Tämän uusimman talon pitäisi valmistua alkusyksystä, omistaja Mahruf sanoo ja viittaa kohti laajennustyömaata, jossa huhkitaan useamman miehen voimin helteestä huolimatta.

Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat Indonesiassa tavallisia. Mahruf kertoo, ettei juurikaan hätkähdä luonnon oikutteluja, mutta ottaa luonnon ja sääolosuhteet huomioon rakentaessaan. Katto tehdään ennemmin tiilistä kuin helposti tuulen mukaan lähtevästä pellistä, ja laastia sekoittaessaan mies kiinnittää erityistä huomiota raaka-aineiden oikeaan suhteeseen.

– Rautaa en käytä kovin mielelläni, sillä suolainen meri-ilma ruostuttaa sen hetkessä. Bambu on rakennusaineena elastista, ja sillä vahvistamme rakenteita. Taloni ovat vahvaa tekoa, Mahruf vakuuttaa iloisesti. 

Rappaustöitä rakennustyömaalla Gili Menolla. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

JA SYYTÄ ON OLLAKIN. Tuhannet indonesialaiset kodit tuhoutuivat tai joutuivat koville, kun joulukuun 2004 surullisenkuuluisa maanjäristys tsunameineen iski etunenässä Sumatran saaren pohjoisosaan. Sittemmin maassa on koettu lukuisia voimakkaita 6–8 magnitudin järistyksiä. Myös lievemmät järistykset ovat yleisiä.

Lombokin saarella Mataramin kaupungissa hotelliyrittäjänä toimiva Arya Tatontos arvioi maan järisevän saarella noin kolme kertaa vuodessa. Mies aavistelee, että tulevaisuus tuo tullessaan ongelmia myös hänen kotiinsa.

– Kun iso rekka ajaa talon ohi, ikkunat alkavat helistä. Niin ei ole käynyt aiemmin, joten maan sisällä on varmasti tapahtunut muutoksia. Uskon, että maaperän rakenteet ovat rikki, ja jotakin tapahtuu pian, Arya Tatontos sanoo vakavana.

Lombokilainen hotelliyrittäjä Arya Tatontos on huolissaan Indonesian katastrofivalmiudesta.

 

Isoimmilla saarilla katastrofeihin varautuminen näkyy rantojen tuntumiin pystytettyinä tsunamivaroituskyltteinä, jotka osoittavat hätäpoistumissuunnan. Arya Tatontos näkee turvallisuusasioissa petrattavaa.

– Suoraan sanottuna uskon, että kyltit ovat vain hallituksen tapa näyttää turisteille, että asiaa on ajateltu. Erityisesti maaseudulla paikalliset eivät tiedä, miten toimia, kun maanjäristys tulee. Nykyään hallitus järjestää turvallisuuskoulutuksia, joihin osallistuu edustaja kustakin kylästä. Ongelmallista on se, ettei voida olla varmoja, saavatko myös loput kyläläiset koulutuksen, mies harmittelee.

Tsunamivaroituskyltti Balian Beachilla osoittaa hätäpoistumissuunnan. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

BALIN MAASEUDULLA, Tabananin alueella kanat kulkevat pihamailla peräjälkeä tasaiseen tahtiin kotkottaen. Välillä kukko kiekaisee kuin parvea komentaen. Nengah Wedayasan vaatimattomassa tienvarsikioskissa muukalainen otetaan vastaan lämpimästi. Pihapiiriä koristaa balilaiseen tapaan kotitemppeli, jossa rukoillaan ja kunnioitetaan hindujumalia. Maanjäristyksistä kysyminen saa hämmästyksen nousemaan yrittäjän kasvoille.

– Paikalliset eivät hätkähdä järistyksiä, sillä ne ovat osa luontoa. Tärkeintä on balanssi ihmisen ja jumalan välillä, mies hymyilee. 

Nengah Wedayasa (vas.) perheineen omistaa kioskin Balin maaseudulla. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Nengah Wedayasa on kokenut elämässään useita järistyksiä. Peruskouluajoiltaan vuodelta 1976 hän muistaa Balin tuhoisan järistyksen, joka rikkoi seudun kylät ja talot. Viimeksi maa järisi maltillisesti muutamia viikkoja takaperin.

– Mutta emme me täällä maaseudulla oikeastaan varaudu maanjäristyksiin, eikä meillä ole modernia varoitusjärjestelmää, hän sanoo päätään pudistellen.

Tosiasiassa vuoden 2004 tuhoisan tsunamin jälkeen Intian valtamerellä otettiin käyttöön tsunamivaroitusjärjestelmä, ja myös Indonesia sai kansalliset varoituskeskuksensa. Järjestelmä ei kuitenkaan ollut vielä toiminnassa pari vuotta myöhemmin, kun seuraava tsunami iski Javan saarella sijaitsevaan Pangandaranin kaupunkiin. Tiedon saaminen riittävän nopeasti varoitusjärjestelmästä asukkaille on yhä vaikeaa, sillä Indonesia koostuu noin 13 000 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja.

Indonesian maaseudulla kukot ja kanat kulkevat vapaina pörhistelemään. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

LOMBOKILAINEN HOTELLIYRITTÄJÄ Arya Tatontos ei siis ole väärässä ilmaistessaan huolensa maan ja sen asukkaiden katastrofivalmiudesta. Paikalliset ottavat luonnon ja sen ilmiöt vastaan sellaisenaan, etukäteen suuremmin surematta.

Pelottavien kokemusten yhteydessä uskonto ja paikallinen kulttuuri uskomuksineen voivat auttaa käsittelemään tapahtunutta. Maanjäristyksien yhteydessä ihmiset juoksevat ulos taloistaan ja alkavat pitää kadulla ääntä. Silloin huudetaan indonesiaksi hidup, joka tarkoittaa elävää ja elossa olemista, kiitetään jumalaa elämästä ja soitetaan kentongan-rumpua.

– Ideana on se, että ihmiset saavat tiedon siitä, että jotain on tapahtunut, Arya Tatontos selventää.

Balilaiset valmistelevat tarjottavia hindujumalille. Islam on Indonesian pääuskonto, mutta 93 prosenttia Balin väestöstä on hinduja. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Maanjäristyksiin liittyy myös paikallisia uskomuksia. Järistyksen läpikäyneistä kananmunista ei anneta kuoriutua kanoja, sillä uskomusten mukaan järistys pilaa munat. Myös raskaana olevien naisten syntymättömien lasten uskotaan olevan vaarassa.

– Odottavien äitien pitää tehdä taikoja, muun muassa poistaa riisinjyvistä kuoria lapsen pelastamiseksi. Myös oma vaimoni oli raskaana vuoden 2004 järistyksen aikaan, mies muistelee.

Kotona ei kuitenkaan ryhdytty poppakonsteihin, ja myöhemmin perhe täydentyi terveellä lapsella. Arya Tatontos arvelee, että todellisuudessa järistyksen aiheuttamat loukkaantumiset ja shokki ovat niitä syitä, jotka voivat vahingoittaa syntymätöntä lasta.

– Itse uskon, että näissä asioissa on kyse ennemminkin tieteestä kuin siitä, että jumala olisi vihainen, hän järkeilee ja hymyilee.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

15 Aug

Kiinnostaako vaikutusvalta? Sitä on pian jaossa nuorisotoiminnan huipulla

Noora Magd (keskellä) valittiin Suomen Punaisen Ristin valtakunnalliseen nuorisotoimikuntaan vuoden 2014 nuorten vuosikokouksessa. Nykyään nuorisotoimikunta valitaan sähköisellä äänestyksellä. Kuvaaja: Leena Koskela / SPR.

 

Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan kolmivuotinen toimikausi lähestyy loppuaan, ja seuraavat vaalit kajastavat jo syyskuisessa horisontissa. Henry Goes Live kysyi, mistä on kyse.

 

Ehdolle vaaleihin voi asettua 3.9.2017 mennessä täyttämällä hakemuslomakkeen. Itse vaali pidetään sähköisesti 24.9.2017.

Valtakunnallinen nuorisotoimikunta (vanuto) valmistelee ja antaa näkemyksiä monenlaisista Suomen Punaisen Ristin linjauksista sekä edistää sitä, että nuoret pääsevät osallistumaan järjestön toimintaan ja päätöksentekoon. Millaista tekemistä se käytännössä on, nuorisotoimikunnan jäsen Noora Magd?

Tekemisen tavat riippuvat siitä, miten toimikunnan puheenjohtaja haluaa asiat hoitaa, vapauksia on aika paljon. Vuodessa on tavallisesti noin kuusi kokousta, joissa päätetään esimerkiksi tapahtumiin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä. Kokousten ulkopuolella sitten valmistellaan asioita kokouksiin esimerkiksi kirjoittamalla infopaketteja. Lisäksi nuorisotoimikunnan jäsenillä on omat kummipiirit, joihin ollaan yhteydessä.

Sitten on kenttätyötä, kuten nuorten vuosikokous tai järjestön yleiskokouksen nuorten tapahtumat. Niissä ollaan läsnä ja osallisena jollain tavalla.

Vanuto on vähän sellainen välikäsi: toisaalta se ajaa nuorisotoiminnan näkemystä keskustoimiston suuntaan, ja sitten keskustoimisto ja hallitus päättää asioita, joita me sitten pyrimme toteuttamaan siellä piirien nuorisotoiminnan puolella.

Miten sinut valittiin?

Minulla oli vain vähän kokemusta Punaisesta Rististä, mutta olin ollut mukana muissa järjestöissä, joten pystyin katsomaan Punaisen Ristin toimintaa kriittisesti. Se auttaa, jos on ollut mukana tapahtumissa ja tuntee ihmisiä. On hyvä, että ehdolla on erilaisia ihmisiä eri taustoista ja eri alueilta.

Meidän kohdallamme sekä vaalitentit että äänestykset pidettiin nuorten vuosikokouksen yhteydessä, joten kukaan ei muistaakseni vetänyt mitään erityistä ennakkokampanjaa. Nyt asiat voivat muuttua, kun tulee tämä sähköinen vaali.

Mitä olisit toivonut tietäväsi ennen valtakunnalliseen nuorisotoimikuntaan lähtöäsi?

Vaikka sen tiesi, että Punainen Risti on iso järjestö, sitä ei oikein pystynyt hahmottamaan, että mitä kaikkea toimintaa siihen kuuluu. Kun pyörittää jotain kerhoa, on tekemisissä vain oman osaston ja piirin kanssa. Vanutossa törmää sitten siihen, että Punaisen Ristin toimintaa säätelee velvoittava laki, on omat hallinnolliset tavat asioiden hoitamiseen, on politiikkaa ja henkilöjännitteitä ja sellaista. Aiemmin katsoin tätä vähän naiivin vaaleanpunaiset silmälasit silmillä. Nyt usko asiaan pysyy, mutta ymmärrän enemmän niitä realiteetteja, missä toimitaan.

Mitä ehdolle lähtemistä harkitsevan kannattaa miettiä?

Sitä kannattaa miettiä, pystyykö hommaan sitoutumaan. Muuttuvia elämäntilanteita tulee kaikille vastaan, mutta on kaikkien edun mukaista, että lähtökohtaisesti pystyy olemaan mukana sen kolmen vuoden pestin ajan. Aikaa tähän saa kulumaan, kun kokousten ulkopuolella valmistelee asioita ja pitää yhteyttä kummipiireihin.

Vaikeinta on juuri ollut tämän vapaaehtoistyön yhdistäminen muuhun elämään. Kun opiskelee ja on samalla töissä ja on muuallakin aktiivinen, kaikkeen ei jää aikaa.

Ehdottomasti kannattaa lähteä ja yrittää päästä läpi. Usein ihmiset tuntuvat ajattelevan, etteivät ole riittävän päteviä ja osaa tarpeeksi, mutta pitää uskaltaa hakea. Aina löytyy kauemmin mukana olleita, jotka tukevat ja auttaa nuorempia.

Teksti: Tapio Pellinen

03 Aug

Tarinoita Punaisen Ristin syntysijoilta – opintomatka Italiaan sai näkemään avustusjärjestön uusin silmin

Milanon Punaisen Ristin vapaaehtoiset pitivät suomalaisnuorista hyvää huolta muun muassa tarjoamalla majoituksen ja kyyditsemällä heitä satoja kilometrejä Milanosta Solferinoon ja edelleen Gardajärvelle. Kuva: Aino Räisänen

 

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin nuorisovaliokunta ja Lapin piirin nuorisotoimikunta kävivät toukokuussa 2017 tutustumassa Punaisen Ristin toimintaan Sveitsissä ja Italiassa, jossa koko liike on alun perin syntynyt.

 

SVEITSIN TOISIKSI SUURINTA kaupunkia Geneveä pidetään Punaisen Ristin kotikaupunkina, sillä siellä avustusjärjestön ensimmäinen toimikunta sai alkunsa vuonna 1863. Myöhemmin toimikunnasta tuli Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, ja Genevestä myös tämä opintomatka sai alkaa.

Genevessä sijaitsee Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun museo. Museossa oli käynnissä muun muassa HI-viruksen ja AIDS:in vastaisesta taistelusta kertova näyttely.

– Koko museo oli mielenkiintoisesti rakennettu audiovisuaalinen kokonaisuus. Järjestön historia oli kuvattu tarinan muodossa, ja aito tunnemaailma välittyi vahvasti. Voin suositella museota ihan jokaiselle, SPR:n Jyväskylän osaston nuorisovastaava Nita Sammalisto, 29, kertoo.

Museokäynti rohkaisi reissaajia vierailemaan myös Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton päämajassa. Päämajassa Punaisen Ristin työntekijät kertoivat työtehtävistään ja muusta liiton toiminnasta. Vierailu oli monelle reissun kohokohta.

–  Työntekijöiden elävän elämän tarinat opettivat paljon siitä, millaista Punaisen Ristin työ todella on kansainvälisessä mittakaavassa ja millaisten asioiden hyväksi esimerkiksi maailman kriisialueilla toimitaan. Se, mitä avustustyöntekijä joutuu työssään tekemään, on lopulta murto-osa siitä, mitä avun tarvitsija näkee. Jyväskylän osaston toiminta on vain murunenkaikesta maailmalla tehtävästä avustustyöstä, Sammalisto sanoo.

MUSEON KERTOMUKSIA ja liitossa kuultuja kokemuksia oli aikaa sulatella junamatkalla vuoristomaisemien halki, kun matka jatkui Genevestä Italian puolelle Milanoon. Määränpäässä Milanon vapaaehtoiset ottivat suomalaiset avosylin vastaan ja kuljettivat nuoret ambulanssikyydein Punaisen Ristin tiloihin majoittumaan.

Milanossa ensimmäinen kohde oli vastaanottokeskus, jossa vierailuhetkellä oli yli 400 turvapaikanhakijaa. Osa heistä asui sisätiloissa, osa telttamajoituksessa keskuksen ulkopuolella. SPR:n monikulttuurista toimintaa edistävän Tulijan tukena -kurssin käyneille Lapin piirin nuorisovaliokuntalaisille Veera Röytälle, 18, ja Aino Räisäselle, 16, visiitti palautti mieleen vastaavanlaisia kokemuksia Pohjois-Suomesta, kun suuri määrä turvapaikanhakijoita saapui Suomeen vuonna 2015.

Italialaisten intohimo ja palo vapaaehtoistyötä kohtaan näkyi siinä, että moni paikallinen tekee töitä vapaaehtoisena useana päivänä viikossa varsinaisen palkkatyönsä lisäksi. He muun muassa kiertävät kolme kertaa viikossa ambulanssilla ympäri Milanon keskustaa ja jakavat kodittomille ruokaa. Osa nuorista pääsi ambulanssin kyytiin näkemään, millaista kadulla asuvien kodittomien elämä on. Samankaltaista avustustyötä moni matkalla ollut toivoisi Suomeenkin.

Milanossa osa nuorista pääsi paikallisten vapaaehtoisten mukaan jakamaan ruokaa kodittomille. Kuva: Opintoretken yhteinen kuva-albumi

 

ITALIAN PUNAINEN RISTI tekee paljon yhteistyötä myös kaupungin virallisen terveydenhuollon kanssa, kun kerran viikossa lääkäri lähtee vapaaehtoisten kanssa ambulanssikierrokselle keskustaan. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä esimerkiksi antibioottikuurin tai lääkärikäynnin sellaiselle ihmiselle, joka ei avun piiriin muuten pääsisi. Usein jo juttelu auttaa kodittomia, jotka asuvat milloin rautatieasemalla, milloin ostoskeskusten porttikongeissa ilman sosiaalista turvaverkkoa.

– Vaikka tapaamamme vapaaehtoiset olivat todella omistautuneita Punaisen Ristin toiminnalle, Italiassa on myös mahdollista osallistua erilaisiin vapaaehtoistoimintoihin hyvinkin spontaanisti. He ovat kehittäneet Gaia-sovelluksen, joka yhdistää näppärästi avuntarvitsijan ja vapaaehtoisen, Sammalisto toteaa.

Sovellus tekee mahdolliseksi sen, että esimerkiksi vapaaehtoisvoimin järjestettävään tapahtumaan osallistuvan henkilön ei tarvitse olla aktiivinen järjestön jäsen, vaan osallistumisen kynnys on matala. Kun vaikkapa nuoria ei pakoteta sitoutumaan säännöllisesti tiettyyn toimintaan, motivaatio vapaaehtoistyötä kohtaan kehittyy kuin itsestään.

Gaia-sovellus on mahtava keksintö. Toivottavasti Suomeen tulee käyttöön vastaavanlainen tulevaisuudessa. Se voisi toimia meilläkin erinomaisesti, koska nuoria on useimmiten hankala saada sitoutumaan järjestön toimintaan. Esimerkiksi tapahtumiin halukkaita osallistujia olisi varmasti, jos niistä vain olisi tietoa helposti saatavilla, kertoo Röyttä.

HISTORIAA HUOKUVA SOLFERINO oli opintomatkan seuraava etappi. Kaupungissa käytiin vuonna 1859 Solferinon taistelu, jonka uhreja auttamaan saapui joukko vapaaehtoisia sveitsiläisen Henry Dunantin johdolla. Kokemustensa perusteella Dunant ehdotti, että jokaiseen maahan tulisi perustaa vapaaehtoisten järjestö, joka auttaisi sodanaikaisessa lääkintähuollossa. Lisäksi kansainvälisillä sopimuksilla turvattaisiin haavoittuneiden hoitaminen.

1860-luvulla perustettu Punaisen Ristin kansainvälinen komitea määritteli Dunantin innoittamana avustusyhdistysten tehtävät. Pian kansallisia yhdistyksiä syntyi ympäri Eurooppaa, ja myöhemmin sanoma kiiri myös muihin maanosiin.

Solferinon taisteluista kertoo muun muassa luukirkko, jossa satojen uhrien luurangot muistuttavat edelleen läsnäolollaan väkivallan lopullisista seurauksista. Joka vuosi Solferinossa vietetään myös taistelun uhrien muistoksi juhlaa, johon osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Solferinon kirkko toimi vuoden 1859 taisteluissa väliaikaisena sairaalana ja on sittemmin kunnioittanut taistelussa kuolleiden muistoa. Kuva: Nita Sammalisto

 

VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ matkan päätepisteessä Venetsian vapaaehtoiset ottivat suomalaisnuoret vastaan. Perinteisten turistinähtävyyksien katselun lisäksi antoisia olivat keskustelut, joissa suomalaiset ja venetsialaiset vaihtoivat kokemuksiaan kotimaidensa vapaaehtoistoiminnasta.

– Vapaaehtoiset kertoivat, että joissakin Italian kaupungeissa Punaisella Ristillä on baareissa pisteitä, joissa nuoret voivat käydä testaamassa verensä alkoholipitoisuuden. Puhallutuksen yhteydessä annetaan seksuaalivalistusta ja tarvittaessa autetaan kotiin tilaamalla taksi. Baarit jopa maksavat hyvästä yhteistyöstä, Räisänen kertoo.

Räisäsen ja Röytän mielestä samanlaista toimintaa voisi kehitellä hyvin myös Suomeen, koska kysyntää idealle olisi varmasti.

Opintoretkelle oli varattu myös vapaa-aikaa. Venetsiassa nuoret nauttivat historiallisen kaupungin nähtävyyksistä. Kuva: Aino Räisänen

 

FAKTA

  • Opintomatka oli alusta lähtien nuorten suunnittelema ja toteuttama. Vastuualueet jaettiin Länsi-Suomen ja Lapin piirin nuorisovaliokuntien kesken.
  • Rahallista avustusta matkan toteuttamiseksi saatiin Folke Bernadotten muistosäätiöltä.
  • Matkan tavoitteena oli tutustua Punaisen Ristin syntyperään ja kansainväliseen toimintaan sekä Italian paikallisiin vapaaehtoisiin ja heidän toimintaansa.
  • Mukana oli yhteensä 15 henkeä: 13 nuorta ja 2 piirien työntekijää.
  • Lisää tunnelmia opintoretken kulusta pääsee lukemaan Aino Räisäsen ja Veera Röytän kirjoittamasta matkapäiväkirjasta.

 

Kirjoittaja: Nelli Miettinen

20 Jul

Konkaridiplomaatti Pertti Torstila on nähnyt ihmisten voiman hyvässä ja pahassa

Vuonna 2016 Punaisen Ristin hallituksen puheenjohtaja Pertti Torstila keräsi rahaa Nälkäpäivä-kampanjalle Helsingin päärautatieasemalla.

 

Polte kansainvälistyä ja ripaus sattumaa – Pertti Torstila löysi jo nuorukaisena itsensä politiikan polttopisteestä. Viisikymmenvuotinen ura on opettanut Torstilaa niin ihmisyydestä kuin maailmanmenosta.

 

ELETÄÄN VUOTTA 1966. Kypros on kuusi vuotta aiemmin pyristellyt pois brittivallan alta, mutta ristiriidat kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken eivät ole laantuakseen. YK:n pyynnöstä Suomi on lähettänyt miehiään alueelle rauhanturvatehtäviin.

 

Myös parikymppinen ylioppilas Pertti Torstila sonnustautuu YK:n tunnuksiin ja lähtee jännittynein mielin Välimerelle. Torstila tietää ryhtyvänsä tärkeään työhön, muttei aavista, että komennus Kyproksella linjaisi ratkaisevasti myös hänen omaa tulevaisuuttaan.

– YK-luutnanttina heräsin kansainväliseen uraan. Näin läheltä sisällissodan vaikutuksen ihmisiin ja koin, että minun täytyy tehdä jotain näiden asioiden parissa. Siellä minuun kylvettiin diplomatian siemen, Torstila kertoo.

PUOLI VUOSISATAA MYÖHEMMIN voidaan todeta, ettei Torstila, 71, puhu lämpimikseen. Takana on 44 vuoden ura diplomaattina. Edes eläkepäivillään mies ei ole malttanut jättäytyä humanitaarisesta työstä, joten alkamassa on jo toinen kausi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana.

Torstilan ura ulkoministeriössä urkeni 70-luvulla, kun tuore valtiotieteiden kandidaatti aloitti ministeriön palveluksessa avustajana. Euroopassa elettiin kylmän sodan syvintä aikaa. Pian Torstila määrättiin valmistelemaan konferenssia, jonka lopullista merkitystä tuskin aavisti kukaan.

– Nuorena miehenä pääsin mukaan politiikan suurimmalle vihreälle oksalle, operaatiolle, joka lopulta murensi kylmän sodan aikaisen Euroopan itä–länsi-jaon. Siitä huippukokouksesta tuli myös oman urani punainen lanka, Torstila taustoittaa. Tuo kokous oli vuonna 1975 Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Etyk.

KANSAINVÄLISET KOKEMUKSET ovat paitsi vieneet miestä urallaan eteenpäin, myös muovanneet hänen maailmankuvaansa. Erityisesti tavallisten ihmisten teot ovat pohdituttaneet kokemus toisensa jälkeen.

– Vuonna 1989 olin todistamassa yksilöiden voimaa Etyk-suurlähettiläänä, kun itäsaksalaiset lomailijat tulivat rajan yli Wieniin. Se oli sellaista joukkovoimaa, että sitä on vaikea tankeillakaan kaataa, Torstila muistelee.

Suurlähettiläänä 90-luvun Unkarissa ja Kroatiassa mies seurasi paraatipaikalta Jugoslavian hajoamista, jossa nähtiin joukkovoiman nurja puoli. Autoritaaristen voimien vetämänä alueella saatiin aikaan pahaa jälkeä.

– Se sai minut pohtimaan, mihin suuntaan kansalaisia pitäisi ohjata, jotta mentäisiin kohti rauhaa. Silloin kansainvälinen yhteistyö ja diplomatia astuvat kuvaan, Torstila kertoo.

Tuoreempana esimerkkinä Torstila kertailee pakolaiskriisiä, jossa joukkovoima naamioituu sekä hyvän että pahan viittaan. Tuhannet vapaaehtoiset tekevät kaikkensa taatakseen tulijoiden henkisen ja fyysisen terveyden ja kotoutumisen, mutta toisaalta kasvoton vihapuhe syö pohjaa rauhalta.

KANSAINVÄLISTYMISEN KIPINÄN sytyttänyt Kyproksen rauhanturvaoperaatio päättyi suomalaisten osalta vuonna 2005. Torstilan mielenkiinto diplomatiaan puolestaan jatkui. Päättymäisillään oli suurlähettilään toimi Tukholmassa ja alkamaisillaan virka valtiosihteerinä ulkoministeriössä.

Reppu pullotti vuosikymmenien kokemuksista kansainvälisen politiikan parissa, ja oppia oli ammennettu useilta politiikan merkkihenkilöiltä. Yksi heistä oli Unkarin ensimmäinen presidentti Árpád Göncz, johon Torstila tutustui suurlähettiläsaikoinaan.

– Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Aiemmin kuolemaantuomittuna miehenä hän johti jakautuneen kansan vapauteen ilman katkeruutta. Presidentti Martti Ahtisaari on puolestaan mies, joka ei ole koskaan käynyt diplomatian kursseja, mutta osaa mestarillisesti ne taidot, joita siellä opetetaan, Torstila hämmästelee.

Kolmanneksi esikuvakseen Torstila nimeää Nelson Mandelan, jota hän ei harmikseen koskaan päässyt tapaamaan. Kolmikossa korostuu vastustajan kunnioittaminen, huomaavaisuus ja määrätietoisuus, eivätkä he koskaan antaneet kostolle tilaa ajattelussaan. Suvaitsevaisuus on piirre, joka on kasvanut myös Torstilassa itsessään vuosien mittaan.

– Tekemättä itsestäni yhtään parempaa mannekiinia on sanottava, että maailman asioiden ymmärtäminen on helpompaa, kun on nähnyt toisenlaisia ihmisiä ja käyttäytymistapoja ja tunnistanut, että ne kaikki kuuluvat tähän maailmaan, Torstila päättää.

Teksti: Ulriikka Myöhänen